Jaetulla sydämellä

On syntejä, joita lähetyssaarnaaja vihaa itsessään. Ja on toisia syntejä, joita hän ei vihaa. Joiden kanssa hän on pienen ikänsä tehnyt kompromisseja. Joiden kohdalla hän ei varmasti tiedä sanoa edes sitäkään, tahtooko hän päästä niistä irti vai ei.

Sinä aamuna Jumala otti lähetyssaarnaajan kiinni jälkimmäisen laatuisesta synnistä. Yhden ainoan raamatunlauseen kautta hän osoitti, millainen lähetin sydän on koko kauheudessaan. Lähetti häpesi. Hänellä oli suorastaan huomattavan paha olla. ”Sinä et ole vuosien varrella tullut yhtään paremmaksi”, huusi omatunto suurella äänellä. ”Päinvastoin, olet jopa harjaantunut pahan tekemisessä. Ehdoin tahdoin olet turmellut omaasi ja toisten elämää ja tuottanut häpeää Jumalan valtakunnalle!”

Lähetin oli pakko myöntää, että omatunto oli oikeassa. Hän ei voinut puolustautua millään tavalla. Mutta kaikkein pahinta oli se, ettei toinen puoli sydäntä katunut vieläkään mitään. Pikemminkin päinvastoin – hiljaisessa mielessään se jo suunnitteli jatkavansa entiseen tyyliin…

”Voiko tällaisella jaetulla sydämellä olla yleensä mikään uskovainen?” valitti lähetti Vapahtajalleen epätoivon vallassa. Toinen puoli hänen sydäntään itki sitä, ettei toinen puoli itkenyt.

Sinä aamuna lähetti kuunteli nauhalta kotimaasta tullutta saarnaa. ”Jumalalta meidän pitää odottaa aina hyvää”, julisti ääninauha. ”Se tarkoittaa siis: synneistä huolimatta. Mitä tämä asenne on toiselta nimeltään? Se on uskoa.”

Suunnattomaksi hämmästyksekseen lähetti siis kuuli, ettei Jumalalla ollut tarkoitustakaan pudottaa kuumaa kiveä hänen niskaansa. Ei, vaikkei hän osaa katua eikä uskoa kuin puolisydämisesti. Jumalalta hän saa silti odottaa kaikkea hyvää: anteeksiantamusta, rakkautta, iankaikkista elämää. Kristuksen tähden.

Nauhalta kuului vielä raamatunlause: ”Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahojen tekojemme mukaan. Sillä hän tietää, millaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.” Ja lähetistä tuntui kuin taivas olisi auennut, ja Jeesus itse olisi julistanut hänelle synninpäästön. Eihän Vapahtajalle ole yllätys, miten pohjaton on ihmisen syntisyys ja sydämen katumattomuus. Hän oli itsekin ihminen. Häntä koeteltiin siinäkin kohti, missä lähetti aina lankeaa, koska haluaa langeta. Jeesus ei langennut, mutta kärsi lähetin lankeemusten rangaistuksen.

Sinä aamuna lähetti lauloi virren: ”Herrasta veisaa kieleni / Ylistää armoansa. / Ei unhottaa voi sieluni / Hyviä tekojansa. / Mä etsin ja hän vastasi / Ja nöyrät kuuli huutoni / Ja lohdutuksen saivat.”

(Julkaistu kristillisessä lehdessä 80-luvulla)