Hesari, kiitti mulle riitti

 

Olen harvoin jos koskaan itkenyt ja huutanut puhelimessa ihmiselle, jota en edes tunne. Tänään (21.5.) se tapahtui. Olin lähettänyt eilen Helsingin Sanomien asiakaspalveluun tällaisen viestin: ”Tämän aamun lehdessänne pilkattiin niin törkeästi minun kristillistä vakaumustani, että luettuani lehteänne 50 vuotta minä peruutan sen tilauksen. Olen maksanut hiljattain koko vuoden tilauksen ja tiedustelen, voisinko saada osan rahoista takaisin. Vaikken saisikaan, huomen aamulla ei postiluukustani saa enää pudota lehteänne.”

Tänä aamuna löytyi eteiseni lattialta jälleen kerran Helsingin Sanomat. Kannoin sen avaamatta kahdella sormella paperinkeräykseen kuin se olisi ollut kuollut rotta ja lähetin asiakaspalveluun uuden viestin: ”Lopettakaa heti Helsingin Sanomien jakelu kotiini. Se ei saa tipahtaa enää huomenna postiluukustani. Onko tämä asia nyt selvä?”

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kohta soi puhelin. Asiakaspalvelusta soitti joku ystävällinen Leena. Hän selitti, että voin kuin voinkin saada käyttämättömät 400 euroani takaisin (mikä oli positiivinen yllätys). ”Lähetän myös palautteenne toimituksen puolelle”, hän lupasi.

Puhkesin itkuun ja huusin täysillä puhelimeen jotensakin näin: ”Jeesus merkitsee minulle sen verran, etten halua nähdä silmissäni teidän sikamessias-kuvianne. En myöskään Päivi Räsäsen häpäisyä. Kiitti mulle riitti. Se oli niin törkeää, etten voi sitä sanoin kuvata!” Leena pahoitteli asiaa ja lupasi uudelleen kertoa terveiseni toimitukselle.

Puhelun loputtua jatkoin itkemistä vielä hyvän tovin. Itkin sitä, että Jeesusta, rakasta Vapahtajaani, saa pilkata tuolla tavalla julkisesti Suomessa. Muiden tunteita täällä varotaan loukkaamasta, mutta meidän kristittyjen pyhimpiä arvoja saa näköjään jokainen toimittaja loukata niin törkeästi kuin ikinä vain keksii. Ja sitäkin minä itkin, etteivät seuraukset voi jäädä tulematta. Suomi menettää viimeisenkin Jumalan siunauksen, joka vielä lepää tämän maan yllä. Ja miten käy silloin sukuni rakkaitten lasten ja nuorten?

Tänä aamuna tuntui todella tyhjältä juoda aamukahvia ilman aamulehteä. Tunsin suoranaisia vierotusoireita. Mistä minä nyt uutiseni poimin? Yleissivistykseni romahtaa varmasti… Jospa saisinkin vielä takaisin ne asialliset sanomalehdet, joita Japanissa luin! Mutta vaikka Helsingin sanomat olisi viimeinen päivälehti maan päällä, sitä minä en enää lue. En yhtään ainutta kertaa.

Päätös on oikeastaan kypsynyt mielessäni jo pitemmän aikaa. En kestä sitä vihervasemmistolaisen ideologian, identiteettipolitiikan, feminismin ja suoranaisen moraalittomuuden pakkosyöttöä, mitä lehti harrastaa. En hyväksy asenteellisuutta tiettyjä poliittisia tahoja kohtaan. Minua inhottaa ulkomaanuutisten yksisilmäisyys. En pidä kulttuurina läheskään kaikkea sitä, mitä Helsingin Sanomat viikko viikon perään kulttuurina lukijoilleen esittelee. Ja kaikkein pahinta on kristinuskon mollaaminen lähes jokaisessa lehden numerossa.

Hesari, kaksikymppisestä lähtien olen sinua tilannut lukenut aina Suomessa asuessani. Tuhansia euroja olen tästä lystistä tilillesi pulittanut. Mutta kaikella on rajansa, ja se raja tuli minulle vastaan toissa päivänä (19.5). Hesari, kiitti, minulle riitti!