Puu, oksa ja kevään ihme

 

Tämä toukokuu on avannut minulle mahdollisuuden vetäytyä kesämökille muutaman päivän kevätretriittiin. On ylellistä vain istua ikkunan ääressä ja tuijotella ulos. Näen järven, jonka pinta jatkuvasti elää ja muuttuu, ja kaislat, jotka tanssivat tuulessa. Näen puut, jotka ovat alkaneet pukeutua kesään. Toisilla on jo paljon hentoa vihreää yllä, toisilla vasta nupullaan olevia silmuja. On kuin niillä olisi vielä ylös asti napitettu talvipalttoo yllään ja ne vain odottaisivat lämpöä, jotta uskaltaisivat avata nappinsa ja antaa kauneutensa puhjeta esiin.

Lapsesta asti olen rakastanut puita. Vastustin aina kiihkeästi, kun isä ja äiti tarttuivat mökillä kirveeseen ja kaatoivat puita, jotka pimensivät näkymää järvelle tai imivät elinvoiman muilta kasveilta tai olivat kuivia ja vaarassa kaatua. Nyt ymmärrän, että he toimivat viisaina huoneenhaltijoina, mutta silloin tuntui kuin ystävä olisi kaatunut rinnalta ja kuin kirveen iskut olisivat osuneet minuun itseeni.

IK-opisto vuosisop.,vko22-23, neliöb,MJa

Puut ovat olleet elämässäni myös tiennäyttäjinä. Kun olimme perheenä etsimässä tonttia, johon rakentaisimme kotimme, oma sydämeni alkoi sykkiä kiivaammin erään tietyn maapalasen kohdalla, jolla kasvoi kaunis pihlaja. Tontilla oli kymmenittäin mäntyjä, kuusia ja koivuja mutta vain tuo yksi pihlaja. Se erottui joukosta ja tuntui vain odottavan taloa, jonka pihaa se saisi olla kaunistamassa. Se oli kotipihlaja, jonka alla jo sieluni silmin näin tulevan kotimme. Ja vuotta myöhemmin talomme olikin kohonnut tuolle tontille ja katselin pihlajaa keittiömme ikkunasta.

Puista on kirjoitettu monia tarinoita ja lauluja. Mutta ne itse näyttelevät meille joka vuosi draaman, jonka katselemiseen emme koskaan väsy. Kesää seuraa syksy ja syksyä talvi, joka näyttää kuolleelta mutta on kuitenkin täynnä lupausta uudesta elämästä. Tuo lupaus täyttyy keväällä, vuosi vuoden jälkeen, aina uudestaan, aina samana ja kuitenkin aina yhtä uutena, kun tyhjät oksat alkavat hiljaa herätä eloon ja syttyvät loistamaan eri väreissä ja vihreän sävyissä. Tunnemme tarinan juonen, mutta silti se saa meidät aina villin ilon valtaan sitä seuratessamme, nousemaan seisomaan ja puhkeamaan raikuviin suosionosoituksiin.

Pastorina minua rohkaisee se, että myös Raamatussa puilla on tärkeä rooli. Elämän puusta kaikki alkaa ja siihen kaikki myös päättyy, uuteen Jerusalemiin, missä tuo puu jälleen kukoistaa. Mutta ennen kuin sinne asti päästään, puut ovat monessa mukana. Yksi merkillisimmistä puihin liittyvistä Raamatun kertomuksista lienee se, missä armeijaa kehotetaan kuuntelemaan balsamipuiden latvoista kuuluvaa askelten kahinaa lähtömerkkinä hyökkäykseen. On ihmisiä, joita kutsutaan vanhurskauden tammiksi, ja toisia, jotka ovat viheriöiviä oliivipuita. Joku taas on vetten äärelle istutettu puu. Kerrotaan siitä, miten puuta karsitaan ja leikataan ja miten hyvää se puulle tekee. Ja toisaalta kerrotaan metsän puista, jotka yhtyvät vuorten ja kukkuloiden iloon ja alkavat taputtaa käsiään.

Aina puhuessaan puista Raamattu tuntuu sanovan meille: Katso puuta, mutta näe enemmän! Eikä vähiten silloin, kun se puhuu puusta, josta on jäänyt jäljelle vain kanto mutta jonka tarina ei kuitenkaan pääty siihen. Sillä kannosta puhkeaa esiin vesa, uusi verso. Elämä jatkuu, ja suunnitelma menee eteenpäin. Miten lohduttava ajatus se onkaan.

Olen aina löytänyt lohtua puista. Lapsena, kun olo joskus oli yksinäinen ja apea, oli turvallista nojata vahvaan, lämpimään koivunrunkoon.. Puu oli kuin uskollinen ystävä, joka pysyi lähellä eikä lähtenyt pois. Kahden tukevan puun varaan kiinnitetty keinu heijasi lapsuutensa viimeisiä kesiä elävää nuorta ja rauhoitti levotonta mieltä. Monet unelmat unelmoin tuossa keinussa, kun sain olla hetken irti maasta ja pystyin melkein lentämään. Heilu, keinuni, korkealle! – miten erilaiselta kaikki näyttikään tuolta keinun korkeuksista.

Mutta myöhemmin elämääni tuli eräs, joka oli kaikkea tätä ja vielä enemmän. Tuli Jeesus, hän, joka sanoi itsestään: ”Minä olen viinipuu….” ja jatkoi sanomalla: ”…te olette oksat.” Jeesus on puu, johon saan nojata lohtua ja turvaa etsien. Mutta hänen ja minun suhde on paljon muutakin. Hän on puu, minä olen oksa. Hänen elämänsä virtaa minussa ja pitää minusta kiinni. Hänen elämänsä minussa lohduttaa, vahvistaa, rohkaisee, synnyttää unelmia ja antaa niille siivet. Hänen elämänsä minussa voi tehdä vielä näkymättömästä jotakin näkyvää.

Hän on viinipuu, minä olen oksa. Ja siksi kevään ihme voi tapahtua myös minussa: elämä voi puhjeta esiin vielä paljaisiin oksiin.