Hengellistä suunnistusta

 

Hengellisessä maastossamme on kaksi valtauomaa. Ensimmäinen on rationalismi, järkiperäinen lähestymistapa elämään ja uskoon. Tämä on liberalismin hedelmää. Sen merkkejä on järkeilevä suhtautuminen Raamattuun. Raamatun maailmankuva on rationalistille vanhentunut, eikä sitä voi ottaa enää tosissaan. Raamatun historiassa voi olla jotakin opittavaakin, mutta eettisissä kysymyksissä ei Raamatun maailmaan voida enää palata. Niinpä Raamatun opetukset jaetaan uskon koriin ja rakkauden koriin. Uskon korissa on Raamatun ajateltu ydinsanoma. Rakkauden koriin istutetaan puolestaan kaikki aikaan sidotut eettiset kysymykset ja jätetään niiden tulkinta ihmisten omaan harkintaan. Ihmiset ovat oman elämänkokemuksensa ja yhteiskunnan laatimien pelisääntöjen mukaan kypsiä päättämään omasta käyttäytymisestään ja toiminnastaan oikein. Eettisissä kysymyksissä tehdään sitten ratkaisuja sen pohjalta, mitä ”rakkaus vaatii”.

Onko mitään itsekkäämpää kuin se, mitä minun rakkauteni vaatii? Se tappaa avioliitot ja syntymättömät lapset, se kuristaa lähimmäisenrakkauden ja turhentaa ristin.

Perheniemi neliöb.(vuosisop.)23.3.alk. MJa

Toinen valtauoma on uskon keskittyminen omiin sisäisiin kokemuksiin. Jumalan rakkaus näkyy hänen läsnäolonsa välittömänä kokemisena. Kun ”pyhä” koetaan hiljaisuudessa tai hurmoksessa, ollaan siunauksen alla. Kun ei tapahdu mitään, aletaan hätäillä, luullaan Jumalan hylänneen ja aletaan etsiä aiempaa vahvempia kokemuksenlähteitä. Näin toimien saatetaan joutua outoihin maisemiin. Yksi juoksee aina vahvempien droppien perässä, kunnes on sekaantunut yliluonnollisiin niin, että sielunrauha häiriintyy. Toinen saa retriitissä selvänäkemisen kyvyn ja kristinuskon koordinaatit siirtyvät uuteen asentoon. Kolmas kokee sielunsa tyhjenevän sitä syvemmin, mitä enemmän ihmeitä hänen käsiensä kautta tapahtuu. Nämä tositarinat ovat luonnollisesti ääriesimerkkejä, mutta kertovat ehkä jotakin siitä, että kauneinta ei ole aina se, mikä kauniimmin kiiltää. Usein päinvastoin.

Jumalan sanaan ja sakramentteihin sitoutunut kristinusko opettaa Jumalan sanan pitävän paikkansa silloinkin, kun minä en sitä sanaa pysty noudattamaan. Se pitää paikkansa, vaikka minä koen jotakin aivan muuta, kuin mitä sana tahtoo vakuuttaa. Sana pitää paikkansa, vaikka koko maailma kääntäisi sille selkänsä. Jumalan sana vakuuttaa tunteittemme vastaisesti, että Jeesus elää, vaikka hän on salattu, ikään kuin kätkössä. Että syntien anteeksiantamus on totta, vaikka me olisimme jälleen langenneet. Että Jumalan lupaukset pitävät paikkansa, vaikka hädässämme emme vielä niistä kykenisi iloitsemaan.

Kun sana jotain lupaa, se pitää. Jumalan aikataulu ei ehkä ole meidän toiveittemme mukainen, mutta sanan lupaukset ovat ”niin ja aamen”, kuten vanhat kristityt sanoivat. Sanan lupauksiin voi ripustaa koko elämänsä, eikä niin tekevä tule lopulta pettymään.

Suurin sanan lupauksista on se, että meidän syntisten ja hauraiden ihmisten synnit on kannettu ristille ja ne on annettu anteeksi. Oma sydän ei sitä aina tahtoisi uskoa, koska se tuntee, millainen se on. Mutta kun sana sanoo, että uskomalla Jeesukseen synnit ovat anteeksiannetut, niin silloin ne ovat sitä. Ja tätä uskoa ei voi kukaan sinulta ottaa pois. Lahjaa ei tarvitse ostaa teoillaan tai kiltteydellään. Lahja otetaan vain vastaan Vapahtajan haavoitetuista käsistä. Ja katso, siinä on koko elämä.

Artikkeli on Elämä-lehden 5/2022 pääkirjoitus