En voi kuolla ennen kuin työni on tehty

 

”Jos Jumalalla on minulle töitä jäljellä, minä en voi vielä kuolla.” Näin totesi Henry Martyn elämänsä toiseksi viimeisenä vuonna, kolmenkymmenen ikäisenä, viimeistellessään persiankielistä Uuden testamentin käännöstä vieraalla maalla.

Martyn syntyi v.1781. Opinnoistaan hän selviy­tyi loistavasti saaden kunniamerkin sekä matematiikasta että latinasta. Hänet vihittiin anglikaanipapiksi. Intiaan Martyn purjehti v. 1805 englantilaisen seurakunnan sielunpaimeneksi. Viime hetkellä nuori mies oli tutustunut neitoseen ni­meltä Lydia Grenfell ja rakastunut häneen kiihke­ästi ja lopullisesti. Lydia kuitenkin kieltäy­tyi lähtemästä Intiaan.

SRO-PK, neliöb. 18.7.-14.8. MJa

Laivamatkalla Martyn kirjoitti päiväkirjaansa: ”Rimpuilin kuin villihärkä verkossa, ja sitten tajusin, ettei se johtaisi mihinkään. Niinpä en voinut tehdä muuta kuin heittäytyä epätoivoisena Jeesuksen Kristuksen varaan ja rukoilla, että, jos mahdollista, hän tekisi jonkinlaisen muutoksen sydämeni tunteisiin.” Tunteet eivät laimentuneet. Henry ja Lydia kävivät kirjeenvaihtoa edellisen kuolemaan asti.

Intiassa Martynin kielellinen lahjakkuus pantiin merkille ja hänelle ehdotettiin UT:n kääntämistä hindustanin (urdun) kielelle. Tuumasta toi­meen. Mies palkkasi päteviä kieliavustajia ja käännös alkoi edistyä hyvää vauhtia. Samalla hän toimi persian ja arabiankielisten käännösten ohjaajana.

30-vuotias keuhkotautinen mies tiesi, ettei voisi kuolla, niin kauan kuin Jumalalla oli hänelle vielä työtä katsottuna.

Intian ilmanala ei sopinut nuorelle lähetyssaarnaajalle. Mies alkoi sairastella, ja lopulta hänen oli katsottava totuutta silmiin: se oli keuhkotautia. Kuolemantuomio ei kuitenkaan hillinnyt Martynin työtahtia. Päinvastoin, käännöstyö piti saattaa loppuun nopeasti.

Kun urdunkielinen UT oli lähetetty kirjapainoon, alkoi Martyn korjata persiankie­listä käännöstä. Koska lääkärit suosittelivat keuhkotaudin runtelemalle miehelle merimatkaa, tämä päätti matkustaa Englantiin Persian kautta. Ystävät koettivat estellä Henryä tuollaisesta hullun yrityksestä, mutta turhaan. Mieshän tiesi, ettei voisi kuolla, niin kauan kuin Jumala katsoi hänen tehtävänsä olevan vielä kesken.

Vaivoin Martyn selvisi muslimioppineiden keskuk­seen Shiraziin (nykyiseen Iraniin). Kään­nös oli tehtävä siellä uudelleen alusta alkaen. Martynin käännöksestä tuli niin loistava, että kielitieteilijät ja jopa monet muslimitkin ovat pitäneet sitä arvossa näihin asti. Tuo UT on ollut uudempien farsinkielisten käännösten pohjana. Sen valmistumisesta tuli äskettäin kuluneeksi 200 vuotta.

Henry Martyn kuoli kotimatkallaan Turkin Tokasissa syksyllä 1812, vain 31-vuotiaana, tehtyään lähetystyötä seitsemän vuotta. Herralta saatu tehtävä oli nyt lop­puun suoritettu. Urdunkielinen UT oli painettu, persiankielinen UT painoon menossa ja arabian käännös hyvällä alulla.

Martynin viimeinen päiväkirjamerkintä kuu­luu näin: ”Koska hevosia ei ollut saatavilla, sain minä odottamattoman lepohetken. Istuin puutar­hassa ja ajattelin suloisen rauhan ja lohdutuksen vallassa Jumalaani, joka on kaikessa yksinäisyy­dessä ollut seuralaiseni, ystäväni ja lohduttajani.”

Henry Martyn kuuluu niihin kristittyihin, jotka puhuvat vielä kuoltuaankin. Hänen päiväkirjansa ovat kuluneet lukijoiden käsissä. Miehen lyhyeksi jäänyt elämä on inspiroinut tuhansia ja taas tuhansia nuoria jatkamaan hänen työtään.

PS. Farsinkielisiä raamattupiirikysymyksiä löytyy allekirjoittaneen nettisivuilta www.gladtidings-bs.com