Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Avataren maisemissa

 

Nyt on aika jättää jäähyväiset brittiläisen tutkimusmatkailija James Cookin löytämälle Tahitille. James teki aikoinaan tähtitieteellisiä mittauksia saarella sekä kartoitti eteläistä Tyyntä Valtamerta. Tahiti ei miellestäni ole läheskään sellainen satumainen paratiisisaari, kuin ehkä voisi kuvitella. Ranskan Polynesia kokonaisuudessaan on yhtä kallis paikka, kuin lomailisi Ranskassa ja maisema Tahitilla ei ole erilaisempi kuin Kreikan saaristo.

Matkustin Tahitilta Moorean saarelle, jonka maisemissa Avatar – elokuvaa on kuvattu. Mooreaa ympäröi turkoosin sininen laguuni, jossa nautin monta tuntia meren kauneudesta snorklaten ja kuunnellen aaltojen kohinaa. Minusta tuntuu, että mikään mielikuvitus ei riitä kuvaamaan kirkkaan veden monivärisiä, kokoisia ja muotoisia kaloja. Raidallisia, ruudullisia, pilkullisia… punaisia, keltaisia, vihreitä, sinisiä, kultaisia, hopeisia, turkooseja, violetteja… – Mitä ikinä kuvitella saattaa oli tuo meri täynnä. Törmäsin myös delfiineihin, jotka innostuksesta punastelivat mahan alta ja tekivät mitä monimutkaisimpia voltteja ihan vain omaksi huvikseen ja muita viihdyttääkseen. Eivät ne kosketeltaviksi tulleet, mutta tarpeeksi lähelle nähdäkseni niiden virtaviivaisen muodon ja elämää täynnä olevan olemuksen. Tuolla hetkellä maailma oli hetken taas kaunis.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Otin osaa myös Tahitilla olevaaan babtistiseurakunnan sunnuntaiseen kirkonmenoihin. Saavuttuani kirkkoon viimeisten joukossa, näytti kirkkokin kuin yhdeltä värikkäältä kalamereltä. Kaikki osallistujat olivat pukeutuneet kirkkaisiin ja iloisiin väreihin kukka oikealla tai vasemmalla ohimollaan. Kukka kertoo tahitilaiseen tapaan, oletko varattu vai yhä vapaa. Pelkästään tuon kauniin värimaaailman seuraaminen tuotti lämpöä ja rauhaa. (Suomessa kun pukeudutaan mieluummin tummiin ja harmaan sävyihin.) Kun jumalanpalveluksen puolessavälissä rukoilimme Isä meidän -rukousta mietin, sanovatko kalat toisilleen, kuka saa tulla ja kuka ei. Kenellä on oikeus uida kirkkaissa vesissä tai millainen pitää olla, jotta nämä maailman valtameret voi jakaa toistensa kanssa? Tuskin yksikään niistä.

Ihminen on peto ja raadollinen toinen toisilleen. Ihminen tekee jakoja, arvottaa toisiaan ja toimii Jumalana monissa paikoissa. Vain ihminen voi sanoa toiselle rakkauden nimissä, millainen kenenkin tulisi olla, jotta hyväksyntää, rakkautta ja iloa on valmis jakamaan. Mitä ihmettä kalat tekisivät valtamerillä, jos ne eivät saisi olla omia itseään, oman näköisiään ja kokoisiaan? Myös me saamme niiden erilaisuudesta iloita. Meremme olisi näin ollen tyhjiä, jos ihminen saisi valita. Onneksi meiltä ihmisiltä ei ole luomishetkellä kysytty mitään.

Minua on puhuttanut matkalla ollessani monesti raamatun kohta, kun yksi opetuslapsista kysyi Jeesukselta, mitä Juudakselle tapahtui pääsiäisen tapahtumien jälkeen, vastasi Jeesus siihen tyhjentävästi : ”Älä sinä sitä murehdi. Katso, että oma tiesi on puhdas.”

Olen tavannut matkallani meidän ”tavallisuudesta poikkeavia” ihmisiä. Kaunis kasvoisen pikkutytön, jolla on pojan sukupuoli. Loistavaa ruokaa tekevän miehen, joka ulkomuodollisesti näyttää naiselta. Isokätisen kyläläismiehen, joka on kärsinyt erikoisesta ulkomuodostaan koko ikänsä tai toisen lapsen rannalla, jolla on kaksi sukupuolta. Olen nähnyt vaaleita, tummia, keltaisia ja punaisia ihmisiä. Lihavia, laihoja, sairaita ja terveitä. Uskallanko kaiken näkemäni jälkeen sanoa, kuka saa ja kenellä on oikeus tulla Jumalan tykö sellaisena kuin sillä hetkellä on? En uskalla.

Sunnuntain kirkosta lähtee ulos monta rauhan saanutta ja vastauksen löytänyttä. Kalat meressä uivat tahoilleen vieden mukanaan samaa viestiä: Jumalan tiet ovat tutkimattomat.

Ensi viikolla saatte terveiseni kenguruiden ja bumerangien maasta.

Siunattua viikkoa itse kullekin!