Alistetut kotiapulaiset, Eurooppalaisia naisia 2/2

 

Piiat ja kotiapulaiset kuuluvat jonnekin mummon lapsuuden tarinoihin, eikö vain? Todellisuudessa pääosin naisten tekemä kotityö on huimalla vauhdilla kasvava globaali bisnes, johon liittyy usein harmaa talous ja jopa ihmiskauppa.

Ulkoministeriön Kehitys -lehden artikkelissa (Kehitys 2011/4) kerrottiin ilmiön laajuudesta.
Artikkelin mukaan ILO:n minimiarvion mukaan kotityötä tekee 52 miljoonaa ihmistä, mutta todellisuuden arvellaan olevan ainakin kaksinkertainen. Nämä kotiapulaisina työskentelevät naiset eivät näy virallisissa tilastoissa, koska alalla rehottaa harmaa talous.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Esimerkiksi Intiassa virallisissa tilastoissa näkyy kaksi miljoonaa kotiapulaista, mutta alan järjestöt arvoivat heitä olevan jopa 20-40 miljoonaa. Intiassa kotiapulaiset ovat osoitus ennen kaikkea perheen statuksesta, jota mitataan sillä montako apulaista on.

Latinalaisessa Amerikassa maanosan kaikista työtätekevistä naisista huimat 17%, eli 12 miljoonaa naista työskentelee kotiapulaisina. Suuria lukuja selittää muun muassa maanosassa vaikuttava perinteinen malli työnjaosta: kotitöiden katsotaan olevan naisten töitä. Lisäksi julkiset palvelut ovat heikommat esimerkiksi lastenhoidossa ja Latinalaisessa-Amerikassa vallitsee jyrkkiä luokkaeroja. Keskiluokkaan ja eliittiin nousseet naisetkin hyötyvät myös itse halvasta kotiavusta, ja siksi hekin ovat haluttomia ajamaan vähän kouluttettujen kanssasisarten asiaa.

Etelä-Euroopassa ala kasvaa erityisesti pimeillä markkinoilla ja maahanmuuttajien varassa. Italiassa puoli miljooonaa työskentelee työluvalla, mutta todellisuudessa heitä arvellaan olevan 1-2 miljoonaa. Myös Saksassa kotityö kasvaa nimenomaan pimeillä markkinoilla.

No miksi sitten kenenkään pitäisi olla kiinnostunut näistä alipalkatuista, usein vailla mitään työntekijän turvaa pitkää päivää tekevistä naisista?

Ensinnäkin kotityö on ihan oikeaa työtä, josta kuuluu maksaa oikeudenmukainen palkka. Jos naiset tekevät 12 tuntisia työpäiviä, usein heidän omat lapsensa jäävät vaille äidin hoitoa. Kuka heitä silloin hoitaa?

Jos työntekijä on palkattu pimeästi, hän on varsin turvaton. Sairastuminen, työssä tehty virhe tai jokin muu syy voi antaa aiheen yhtäkkiseen irtisanomiseen. Pimeällä työntekijällä ei ole ammattiliittoa takanaan puolustamassa.

Alalla työskenetelee paljon alaikäisiä. Varsinkin Intiassa moni perhe haluaa alle 14-vuotiaan kotiapulaisen, vaikka alle 14-vuotiaan palkkaaminen on virallisesti kiellettyä. Lapsen ja nuoren paikka on koulussa, ei piikomassa.

Jos kotiapuun liittyy ihmiskauppaa, työntekijä saattaa kokea väkivaltaa ja jopa seksuaalista hyväksikäyttöä. Näitä tarinoita on myös Euroopassa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ongelma rehottaa ehkä osittain runsaan maahanmuuton seurauksena.

Oman järkyttävän tarinansa kertoi Mende Nazer kirjassaan ”Orja -kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen”. Nazer päätyi lopulta kotiorjaksi sudanilaisen diplomaatin edustusasuntoon Lontooseen. Valitettavasti hänen tarinansa ei ole ainutlaatuinen aikamme Euroopassa. Siitä esimerkkinä orjuutta vastustavien brittijärjestöjen kotiorjuutta vastustavat kampanjat.

Raamatun mukaan jokaisen ihmisen arvo on ainutlaatuinen ja mittaamaton. Kannamme itsessämme jumalan kuvaa ja jokaisesta meistä on maksettu kallein hinta, Kristuksen veri.

Olisiko aika puolustaa tätä ihmisarvoa saarnapöntöissä hieman ponnekkaammin ja haastaa koko seurakunta vastustamaan aktiivisesti ihmisen hyväksikäyttöä, alistamista ja kauppaamista?