Ajan arvoitus

 

Samalla vuorokauden valoisa aika lyhentyy ja syksyn kaamos lähestyy vääjäämättä. Yleisemmässä katsannossa “aika” ja sen olemus on ihmiskunnan ehkä suurin yksittäinen filosofinen kysymys. Mitä oikeastaan on aika?

Länsimaissa helposti unohtuu, että lineaarinen aikakäsityksemme on Raamatun peruja. Aika ei kierrä loppumatonta kehäänsä, vaan sillä on alku ja loppu. Scifi-kirjallisuuden harrastajia ovat aina kiehtoneet unelmat aikakoneen keksimisestä. Olisi hauska matkata menneisyyteen ja tavata vaikkapa omia esivanhempiaan. Antaisin heille oivallisen neuvon: “Pysytelkää miellyttävämmillä ilmastovyöhykkeillä.”

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Vanhemmat ihmiset väittävät, että aika on jotenkin nopeutunut. Nykyään vuosikymmenet hujahtavat kuulemma ohitse siinä missä aiemmin vuodet. Luin hiljattain uutisen, jossa tutkijat olivat suhteellisuusteorian mukaisesti havainneet ajan pienen nopeutumisen, kun mittauksessa käytettävää kelloa nostetaan korkeammalle mittauspaikalle. Einstein väitti ajan kulun nopeutuvan painovoiman heikentyessä. Samoin liikkeessä aika kuluu hitaammin paikallaan olevaan mittaukseen verrattuna. Ilmiön suuruus on toki äärimmäisen pieni.

Median aikahorisontti ainakin on selvästi nopeutunut. Paperisia sanomalehtiä ei enää vaivauduta tilaamaan, sillä ne ovat täynnä vanhoja uutisia, jotka on luettu jo edellispäivänä netistä. Valitettavasti tiedonvälityksen nopeutuminen on samalla johtanut sen pinnallistumiseen. Informaatio on typistynyt twitter-viestejäkin pienempään tilaan, vain kärjistettyihin ja huomiohakuisiin otsikoihin. Ärsyyntyminen otsikko-journalismiin onkin aiheellisesti kasvamassa. Somessa tunnereaktiot vellovat ja leviävät aaltomaisina peukutusten ja klikkausten hyökyinä milloin mistäkin teemasta. Columbian yliopiston politiikan tutkimuksen professorin Wallace S. Sayren (1905-1972) mukaan minkä tahansa riidan emotionaalinen intensiteetti on kääntäen verrannollinen pelissä olevien asioiden merkitykseen. Tämä tunnetaan nykyisin myös “Sayren lakina.” Lisääntyvästi nämä emotionaaliset paheksunnan ja raivon ryöpytykset kohdistuvat kristillisiin arvoihin. Uskovaisten tulevista vainoista voimme nähdä esimakua jo netin keskustelupalstoilla ja trollien aggressiivisissa kommenteissa.

Raamatun mukaan Jumala loi nykyisen maailmankaikkeutemme lyhyen ajanjakson puitteissa, vain kuudessa päivässä. Kaikkivaltias Jumala ei tarvinnut työhönsä enempää aikaa, mutta ei myöskään halunnut tehdä sitä yhtään nopeammin. Jokaiselle päivälle oli oma työnsä. Samalla alkoi myös ajan kuluminen. Mikäli olemassaoloamme selitetään evoluutioteorialla, tarvitaan avuksi miljardeja vuosia. Pitkien ajanjaksojen ajatellaan tekevän mahdottomasta mahdollista, informaatiota olemattomasta.

Taloustieteessä aika on kylläkin aidosti merkittävä tekijä. Pitkäaikainen säästäväinen elämäntyyli ja ns. “korkoa korolle” -ilmiö merkitsee sitä, että vuosikymmenten säästöt ja oikeat sijoitukset voivat tehdä köyhistä rikkaita. Pienetkin säästöt kasvavat suuriksi pääomiksi, kun vain sijoitusaika on riittävän pitkä. Vastoin populistisia väitteitä, kansakuntien varallisuuden salaisuus ei ole yltiöpäisessä ja huolettomassa kuluttamisessa, vaan pitkän tähtäimen investoinneissa ja puritaanisessa säästämisessä. Tätä eivät Suomen edelliset hallitukset ymmärtäneet, kreikkalaisista nyt puhumattakaan. Kristillinen elämä ja toiminta kantaa samoin näkyvää hedelmää useinkin vasta hyvin pitkän ajan jälkeen. Silti meitä kehotetaan ahkeroimaan hyvän tekemisessä: “Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.” (Gal. 6:9)

Kristillisen aikakäsityksen mukaan ajalla on myös loppunsa. Siksi meitä kutsutaan parannukseen, sillä juuri “nyt on pelastuksen päivä” (2. Kor. 6:2). Raamatun viimeisessä kirjassa, Ilmestyskirjassa, jo nähdään sen päivän koittavan, jolloin “aika on lopussa” (Ilm. 10:6). Tulevaisuuteen kannattaa huolella valmistautua. Itseltään Jeesukselta on Ilmestyskirjaan tallennettu sanoma seitsemälle Vähä-Aasian seurakunnalle. Niistä kooltaan vähäpätöisimpiä ja ulkonaisesti vaatimattomimpia oli Filadelfian seurakunta. Sen ulkonainen menestys ei vaikuttanut inhimillisesti katsoen hääppöiseltä, mutta Jeesuksen mielestä seurakunta oli esimerkillinen. Filadelfian vahvuus oli siinä, että se oli uskollinen kutsumukselleen. Jeesuksen sanoin: “Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni.” (Ilm 3:8). On mielenkiintoista, että ainoana näistä Ilmestyskirjan paikkakunnista, vain Filadelfian seurakunta säilytti olemassaolonsa meidän päiviimme asti. Vain tämä pieni ja yksinkertainen Raamattuun uskovien seurakunta pystyi vastustamaan islamin ja ottomaanien valtakunnan musertavaa leviämistä. Filadelfiassa, nykyisessä Alasehirin kaupungissa, on edelleen kristillinen kirkko, keskellä muslimien hegemoniaa.

Filadelfian esimerkki kannustaa meitä säilyttämään ja vaalimaan kristillistä uskoamme. Siihen sisältyy myös toivo paremmasta tulevaisuudesta. Filadelfialle, kuten myös meille, kuuluu Jeesuksen lupaus: “Minä tulen pian.”

Maranatha! Voi, kunpa aika kuluisi nopeasti!