Äitini muistolle

Äiti pääsi taivaalliseen joulujuhlaan adventin aattona. Huhtikuussa hän oli saanut massiivisen aivoverenvuodon, josta ei teoriassa ollut mahdollista toipua. Äiti kuitenkin toipui niin hyvin, että pääsi jo asumaan omaan asuntoonsa, tosin pyörätuolissa. Hän ehti asua kotihoidon varassa kuukauden, ennen kuin aivoinfarkti iski. Silloin häneltä meni puhekyky. Se kyllä onneksi palautui osittain.

Viikot terveyskeskuksen vuodeosastolla olivat raskaita. Veimme äidin kotilomalle aina kun voimme, ja päätimme ryhtyä hoitamaan häntä kotona kuntoutusjakson jälkeen. Muutkin siskot osallistuivat toki äidin hoitamiseen, jotkut vaativan työnsä ohella.

Minun piti kuitenkin lähteä Afrikkaan työmatkalle lokakuun loppupuolella. Olin sopinut matkan jo ennen äidin sairastumista, enkä oikein voinut sitä peruakaan.

Äiti piti poissa ollessani viedä pariksi viikoksi intervallihoitoon, missä hän ei viihtynyt ollenkaan. Paljon hän oli siellä itkenyt. Ilo oli suuri, kun palasin pitkältä matkaltani takaisin Iisalmeen. Ehdimme viettää yhden viikon yhdessä. Äiti iloitsi vilpittömästi katsellessaan kuvia Afrikasta ja kuullessaan, mitä olin siellä kokenut ja tehnyt. Kiitin häntä siitä, ettei hän ollut koskaan kieltänyt minua lähtemästä lähetysmatkoille ympäri maailmaa. Ei edes sairaana ollessaan.

Viikon kuluttua paluustani iski äidin aivoihin toinen infarkti. Sen jälkeen äiti ei enää syönyt eikä juonut. Hoidimme häntä kotona myös nuo viimeiset kahdeksan päivää. Osan niistä äiti oli tajuissaan, ymmärsi mitä sanoimme ja koetti itsekin sanoa jotain, mistä emme oikein saaneet selvää.

Sen viikon äiti eli virsien varassa. Minä lauloin, siskoni ja lankoni lauloivat ja muun ajan soivat tutut ja rakkaat virret CD:ltä tai youtubesta. Näin, miten äiti eli virsien sanoista, joita hän oli itse laulanut ja soittanut vuosikymmenten ajan. Ne puhuivat hänelle ja lohduttivat häntä hänen viimeisessä sodassaan viimeistä vihollista vastaan.

Kun päättyy kerran matkani lähetä Herra enkeli / luoksesi minut tuomaan. Ruumiini kerran kätköön maan nimeesi Jeesus siunataan, / se ota armos huomaan. Kun herätät sen kuolleista, suo minun taivaan riemussa / katsella kirkkauttasi ja nähdä rakkaat kasvosi. Oi Herrani, suot autuuden / suot autuuden. Ylistys Herran ikuinen! (376:3)

Virren sanoilla äiti myös hyvästeli koko suuren sukunsa. Kyynelet silmissään hän kuunteli, kun minä veisasin:

Syliisi hellään sulje nyt Jeesus lapsemme ja heidän kanssaan kulje ja heitä suojele. Se syli jossa kannat on seurakuntasi. Kun siinä kodin annat, he saavat suojasi. Suo ettei heitä voita pettävä maailma, vaan itse heitä hoida kasteensa liitossa.

Ja kiitos että kerran on taivas kotimme. On koti luona Herran, Jumalan lapsille. (468)

Kuolinilmoitukseensa äiti oli valinnut sanat virrestä 632: ”Saan kruunun siellä, / ja puvun vielä: / tuon pyhän vaatteen / Kristuksen vanhurskauden.” Ei äiti hetkeäkään ajatellut pääsevänsä perille omien tekojensa varassa – siihen tarvittiin Jeesuksen sovitustyötä ja hänen lahjavanhuskauttaan.

Kiitos, äiti, perinnöstäsi!