Iskelmässä meille vakuutetaan, että myrskyn jälkeen koittaa poutasää. Oikeassa elämässä näin ei aina käy.
Jokaiselle tulee jossain elämänvaiheessa vaikeaa, jokainen kohtaa jonkun kriisin, joutuu myrskyn silmään. Haastavassa tilanteessa voimavarat menevät selviytymiseen ja usein myös toisten auttamiseen. Muuhun ei riitä aikaa tai voimia.
Kun elämä viimein helpottaa, usein käykin niin, että mieleen hiipivät pelot, ahdistus ja masennus. Vasta nyt on tilaa ja aikaa prosessoida koettua. Ihminen on turvassa, mutta olo ja mieliala eivät seuraa perässä.
Onneksi mielen haasteisiin liittyvä stigma on vähenemässä.
On suuri siunaus, jos on läheisiä, jotka välittävät, kuuntelevat ja joiden kanssa voi rukoilla yhdessä. Yksikin hyvä ystävä riittää. Apua voi hakea seurakunnasta, eikä ammattiavun tarvettakaan pidä hävetä. Onneksi mielen haasteisiin liittyvä stigma on vähenemässä.
Elämme haastavaa aikaa. Vaikka oma elämä olisi suhteellisen rauhallista, uutiset kertovat sodista eri puolilla maailmaa, ohjukset lentävät ristiin rastiin, valtava määrä ihmisiä on joutunut lähtemään pakolaisiksi. Onpa drooneja eksynyt Suomeenkin saakka.
Maailmantilanne vaikuttaa kaikin puolin epävarmalta. Ilmastonmuutos etenee, eivätkä sotien aiheuttamat valtavat ympäristötuhot auta asiaa. Hinnat nousevat, terveydenhuolto on kriisissä.
Lääkkeeksi epävarmuuteen käytän tyyneysrukousta. Rukous on tuttu AA-, NA- ja Al-Anon-vertaisryhmistä, mutta se sopii kaikille: ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”
Kuten toipuminen yleensäkin, tyyneysrukous kätkee sisälleen prosessin. Tyyneys, hyväksyminen ja rohkeus vaativat sitkeyttä ja karttuvat ajan kanssa. Ja yhtenä päivänä aurinko paistaa taas.
Kolumni on julkaistu Parikanniemen Kontti -lehdessä toukokuussa 2026.
