Muslimien parissa tehtävää lähetystyötä johtava Aaron Ibrahim kuulee vainotarinoita jatkuvasti. Yksilölle yhteisön hylkäämäksi tuleminen on hyvin kokonaisvaltainen kokemus.
Tammikuun lopussa hyökkääjät surmasivat vähintään 24 muslimitaustaista kristittyä lähellä Bamyanin kaupunkia Afganistanin keskiosissa.
Christian Solidarity Internationalin (CSI) mukaan hyökkääjät myös kidnappasivat kaksi tyttöä sekä sytyttivät tuleen talon, jossa kristityt olivat kokoontuneet salaa.
Hyökkääjien henkilöllisyydestä ei ole tietoa, mutta Taliban on luonnehtinut uhreja kristinuskoon kääntyneiksi, CSI raportoi. Uhrit kuuluivat hazaraheimoon.
Tapaus on äärimmäinen esimerkki kristittyjen vainoon liittyvästä fyysisestä väkivallasta. Muslimitaustaisten kristittyjen kokema vaino muslimiyhteisöjen keskellä on kuitenkin myös paljon muuta.
Fyysiset haavat paranevat nopeammin
Islamista kristinuskoon kääntyneet kohtaavat solvauksia, häirintää, eristämistä ja syrjintää. He voivat menettää työpaikkansa tai lasten huoltajuuden, joutua ulos vuokra-asunnostaan tai jäädä ilman perintöä. Heidät voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen.
Kaikkea tätä vain siksi, että he ovat luopuneet islamista, uskovat Jeesukseen kristinuskon opettamalla tavalla, ja asia on tullut ympäröivän muslimiyhteisön tai viranomaisten tietoon.
Henkinen ja sosiaalinen vaino ovat usein jopa vakavampaa ja satuttavampaa kuin fyysinen, toteaa Avainmedian muslimityön johtaja Aaron Ibrahim.
– Sudanilainen ystäväni, pastori Mohammed, on sanonut, että henkinen vaino on sata kertaa rajumpaa kuin fyysinen vaino. Viimeksi mainittu on tyypillisesti hetkellistä – pahoinpitely tai muu hyökkäys – ja usein siitä aiheutuneet haavat paranevat. Henkinen ja sosiaalinen vaino sen sijaan on jatkuvaa.
Ibrahim tarkastelee entisten muslimien kokemaa vainoa juuri ilmestyneessä kirjassaan Vainottuina Kristuksen tähden – Muslimitaustaisten kristittyjen kokemuksia islamin varjossa (Avainmedia).
”Vaino ei ole merkki Jumalan poissaolosta vaan Kristuksen uskollisuudesta omiaan kohtaan.”
Aihe on hänelle omakohtaisesti tuttu: hän on itse muslimitaustainen kristitty ja on saanut sen vuoksi kokea torjuntaa, hylkäämistä ja jopa tappouhkauksia. Lisäksi Ibrahim saa toistuvasti kuulla uskovien vainokokemuksista kristillisen Al Hayat -kanavan katsojilta sekä muslimitaustaisten kristittyjen kansainvälisen yhteisön, Communio Messianican, kautta.
Ibrahim on Al Hayatin johtaja ja Communio Messianican johtoryhmän jäsen.
Kirjassaan Ibrahim kuvaa vainon eri muotoja, tutkii Raamatun opetusta kärsimyksestä ja uskollisuudesta sekä esittelee keinoja, joilla seurakunnat voivat tukea näitä uskonveljiään ja -sisariaan. Tarkastelua elävöittävät tosielämän kertomukset eri puolilta maailmaa.
– Tämä on tiettävästi ensimmäinen muslimien itsensä kirjoittama laaja analyysi näistä asioista. Kukaan ei ole aiemmin tarkastellut vainoteemaa esimerkiksi lasten, naisten ja avioliittojen näkökulmasta tällä tavalla, Ibrahim toteaa.
”Heille uskoontulo ei ole tarinan onnellinen loppu, vaan vasta alku.”
Hänen mukaansa vaino tai vähintäänkin vainon mahdollisuus kuuluvat jokaisen Jeesuksen seuraajan elämään.
– Jeesus itse sanoi opetuslapsilleen: ”Jos he ovat vainonneet minua, he vainoavat myös teitä” (Joh. 15:20). Vaino ei ole merkki Jumalan poissaolosta vaan Kristuksen uskollisuudesta omiaan kohtaan. Saatana ja ei-kristitty maailma eivät siedä sitä, ja siksi ne hyökkäävät Jeesuksen seuraajia vastaan.
Todistamisen aika tulee aikanaan
Kirjaidea syntyi Ibrahimin havainnosta, että muslimitaustaisten kristittyjen auttamisessa tehdään virheitä, koska vainoilmiön syvyyttä ei ymmärretä riittävästi.
Lähi-idän, Aasian ja Afrikan yhteisöllisissä kulttuureissa yhteisön hylkäämäksi tuleminen ravistelee yksilöä hyvin kokonaisvaltaisesti. Samalla hylkääminen synnyttää voimakkaita sisäisiä ristiriitoja. Individualistiseen ajatteluun tottuneelle länsimaalaiselle näiden kokemusten hahmottaminen on vaikeaa.
”Muslimiyhteisön keskellä uskoon tulleiden ihmisten pitää antaa juurtua Kristukseen rauhassa.”
Erityisen haavoittuvia ovat kristityiksi kääntyneet naiset ja heidän lapsensa. Moni päätyykin piilottamaan uskonsa ja elää kaksoiselämää.
– Kirjaa tehdessäni havahduin jälleen siihen, että muslimiyhteisön keskellä uskoon tulleiden ihmisten pitää antaa juurtua Kristukseen rauhassa. Heiltä ei tule vaatia, että heidän pitää tunnustaa uskonsa perheenjäsenilleen tai ystävilleen. Jumalan pitää näyttää se asia heille, kun Hän näkee, että aika on oikea, Ibrahim toteaa.
– Toivon, että teos rohkaisee uskovia rukoilemaan näiden ihmisten puolesta. Lisäksi toivon, että lukija ymmärtää, kuinka kokonaisvaltaista muslimien parissa tehtävä lähetystyö on. Heille uskoontulo ei ole tarinan onnellinen loppu, vaan vasta alku.
Torjuntaa myös kristittyjen taholta
Muiden muslimien harjoittama vaino ei ole ainoa muslimitaustaisten kristittyjen kohtaama haaste. Monia heistä kuormittaa se, että heidän on vaikea kotoutua ja tulla hyväksytyksi perinteisissä kristillisissä seurakunnissa.
Muslimimaissa seurakunnat saattavat torjua nämä uskovat pelätessään viranomaisten sanktioita tai islamistien hyökkäyksiä.
Seurakunnissa heidän uskonsa syvyyttä saatetaan kyseenalaistaa.
Länsimaiden seurakunnissa heidän uskonsa syvyyttä ja kykyään toimia hengellisissä palvelutehtävissä saatetaan kyseenalaistaa heidän taustansa vuoksi.
Yksi kipeä kysymys on puolison löytäminen. Moni muslimitaustainen kristitty haluaisi avioitua toisen kristityn kanssa, mutta puolisoehdokkaan vanhemmat voivat vastustaa poikansa tai tyttärensä avioitumista muslimitaustaisen henkilön kanssa.
Taustalla voi olla pelko vävy- tai miniäkandidaatin islaminuskoisten sukulaisten vaikutuksesta avioliittoon tai epäilys, että tämä palaa myöhemmin islamiin.
Aaron Ibrahim haastaa länsimaisia seurakuntia ja uskovia arvioimaan omia asenteitaan.
– Jos henkilö menettää uskonsa vuoksi kaiken ja haluaa liittyä uuteen yhteisöön ja perheeseen, mutta häntä ei uskalleta tai haluta ottaa vastaan hänen taustansa vuoksi, sekin on vainon muoto.
