Milloinkaan ei ole liian myöhäistä saada korjaavia kokemuksia ja lähteä toipumisen tielle. Anja Laurilaa ovat auttaneet Raamatun vakuutukset Jumalasta rakastavana Isänä.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Helppo käsky se ei ole – saati se, että lähimmäistä pitäisi rakastaa. Vanhempiaankin.
Psykologian tohtori Anja Laurila kertoo avoimesti oman lapsuutensa satuttavista kokemuksista. Hän näkee olleensa ainakin uskonnon, kuritusväkivallan, pelottelun ja häpäisyn uhri.
– Ympäristössäni sain kuulla kuumia kiviä heittävästä Jumalasta ja päätymisestä tulen polttamaksi, ellei ole kiltti. Tein johtopäätöksen, että sellainen Jumala on.
Tyttö tunsi nahoissaan ruumiillista kipua tuottavia rangaistuksia sekä niiden uhkaa.
– Siihen aikaa lapsia peloteltiin sanomalla, että poliisi tulee ja vie tai että he joutuvat kasvatuslaitokseen tai että joulupukki antaa risuja. Lapsena suunnittelinkin sitä, että menen yksin syrjäisimpään kodin huoneeseen avaamaan joululahjojani, jotta ei tarvitse hävetä, mikäli sieltä risuja paljastuu.
Anja Laurilan äiti oli ammatiltaan uskonnonopettaja. Isä oli määrätty talvisodassa pataljoonan komentajan adjutantiksi, mutta siihen tehtävään hän ei kyennyt sairastuttuaan äkillisesti monihermohalvaukseen.
– Isä piti kotona sotilaallista kuria ja vaati lapsilta paljon. Ihailin häntä vilpittömästi pikkutyttönä, mutta teini-iässä vihasin.
Keski-iässä Anja Laurila kirjoitti ns. vihakirjeen sekä äidilleen että isälleen.
Vihakirje on mielenterveyden omahoitomenetelmä, jossa saa vapaasti purkaa tuntojaan ja muistojaan. Kirjoittaja pitää tuotoksen omanaan, eikä anna tai lähetä sitä eteen päin.
– Kirjoitin sivukaupalla sekä tiedostamiani että tiedostamattomuuteen painettuja vihan aiheita. Se menetelmä auttoi paljon.
– Nykyisin ymmärrän, miten tärkeitä isäni kannustus ja ankaruus olivat koko elämäni kannalta. Kun olin koululainen, hän esimerkiksi halusi, että pidän kouluesitelmäni hänelle etukäteen. Sitten hän neuvoi ja kehui minua. Varmasti sain siitä hyviä eväitä luennoimiseen, joka on ollut aikuisena osa työtäni.
Tällaiset oivallukset ovat auttaneet antamaan anteeksi.
– Mitä enemmän ikävuosia on karttunut, sitä valoisammaksi ovat muistoni isästä tulleet.
Kun Anja Laurila lähti lapsuuden eväineen uskon tielle, hänen oli vaikea ymmärtää ja sisäistää armoa omalle kohdalleen.
– Lisäksi kammosin kaikkia Raamatun käskyjä ja kehotuksia, koska biologisen isäni antama kasvatus oli ollut täynnä sääntöjä ja pakkoja.
– Siksi päätin tuoreena uskovaisena, että teen mitä haluan. Olinkin ensin kaksi vuotta seurakunnan ulkopuolella ja samalla ilman tietoa siitä, miten kristityn ”kuuluisi” elää.
Sitten, kun Laurila tuli muiden kristittyjen joukkoon, hän ei kyennyt laulamaan: ”Rakas Isä, rakas Isä, saanhan sanoa myös minä lapsenasi”.
– Tuli kuitenkin aika, jolloin pystyin tuohon ylistykseen yhtymään, sillä Raamatun vakuutukset alkoivat vaikuttaa. Aloin nähdä Jumalan rakastavana Isänä, ja yllättäen myös Vanhasta testamentista löytyi armo.
Sittemmin Laurila on saanut psykologian asiantuntijana käsitellä lukuisten ihmisten kanssa vaurioita, joita oma isä tai isättömyys on aiheuttanut Jumala-kuvaan.
– Monia on auttanut Barry Adamsin kokoama Isän rakkauskirje. Se syntyi, kun Adams rukoili Jumalalta apua ymmärtääkseen paremmin Hänen rakkauttaan Raamatun kirjoitusten valossa.
Laurilan mukaan moni ihminen voi huonosti siksi, että hän on juuttunut vääriin uskomuksiin itsestään.
– Niitä kannattaa ryhtyä korvaamaan uusilla vaikka terveiden ja todenmukaisten voimalauseiden avulla. Voimalause voi olla esimerkiksi oma tai sisäistetty oivallus, Raamatun jae tai virren säkeistö. Lauseen voi pistää kodin ja työpaikan seinälle tauluksi. Sitä kannattaa myös mielessään toistella.
Nykyisessä ikävaiheessaan Laurila pitää itselleen erityisen merkityksellisinä näitä Psalmin 73 sanoja:
Taivaassa minulla on sinut,
sinä olet ainoa turvani maan päällä.
Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy,
Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti.
