Millainen on kukoistava ihminen? Onko kukoistus menestysteologiaa? Entä voiko ihminen kukoistaa silloinkin, kun elämässä on haasteita?
Psykoterapeutti Harri Kankare: ”Raamatussa viitataan hedelmän kantamiseen ja kukoistukseen ihmiselämän reunaehtona. Edesmenneen brittiläisen pastorin Alan Redpathin mukaan suurin osa kristityistä elää armahdettuina mutta lyötyinä, ilman hengellistä voimaa. Kukoistuksen vastakohta onkin elämässä riutuminen.
Riutumisella (languishing) tarkoitetaan tilaa, jossa yksilöllä ei ole juuri nyt hallitsevia mielenterveyden haasteita mutta ei myöskään positiivista mielenterveyttä. Se on kuin arjessa seuraava hiljainen varjo – näkymätön mutta vaikuttava. Riutuminen voi ilmetä levottomuutena, epämääräisenä kaipuuna tai tunteena, että elämästä puuttuu jotakin olennaista. Ihminen ei voi huonosti mutta ei myöskään hyvin – ja juuri siksi tila on niin petollinen ja vaikeasti tunnistettava. Ihminen on hengellisesti ”tyhjäkäynnillä” tai eksyksissä.
Useiden tutkimusten mukaan riutuminen altistaa mielenterveyden häiriöille, kuten masennukselle, ja voi johtaa jopa itsetuhoisiin ajatuksiin tai vetäytymiseen työstä tai yhteisöstä. Riutuminen voi käynnistää niin sanotun ”riutumisliun”: negatiivisen kierteen, joka syvenee, ellei siihen puututa ajoissa.
Riutumisen vastalääke on kukoistus. Nykyään puhutaan positiivisesta mielenterveydestä, joka on sosiologi Corey Keyesin määrittelemä käsite. Siinä keskitytään mielenterveyden oireiden sijaan elinvoimaan ja siihen, mitä ihmisellä on, eikä siihen, mitä häneltä puuttuu. Keyesin mukaan positiivinen mielenterveys ei ole joko-tai-kysymys. Se on ihmisenä kukoistuksen (flourishing) tila, joka on mahdollista silloinkin, kun ihminen kokee joillakin elämänalueilla vaikeita asioita tai on esimerkiksi toipumassa mielenterveyden haasteista. Joku on sanonut viisaasti: ”Jos kukka voi kukoistaa autiomaassa, me voimme kukoistaa missä tahansa.”
Kukoistukseen pyrkiminen ei siis ole luksusta tai harvojen etuoikeus, vaan se kuuluu meille kaikille – ja on onneksi kaikkien saatavilla. Ihmisenä kukoistus rakentaa vahvan immuniteetin ongelmia vastaan. Se antaa sinnikkyyttä, jota tarvitaan elämiseen tässä maailmassa, joka usein vaatii meiltä aivan liikaa.
Kukoistus ei ole ensisijaisesti hyvin voimista (feeling good) vaan paremminkin hyvin toimimista (functioning well). Siksi kristityn kukoistus ei tarkoita menestysteologiaa tai ”Miltä minusta tuntuu” -pohdintaa vaan ennen kaikkea aktiivista Jumalan tahdon etsimistä ja sen mukaan toimimista.
Kristitty ymmärtää Psalmin 103 jakeen 15 sanoin, että ihminen kukoistaa kuin kedon kukka. Olemme täällä vain hetken, mutta miten sen käytämme? Otammeko käyttöön ne resurssit (leiviskät), joita elämässämme on ja siirrymme katsomosta pelikentälle? Arkippusta, legendan mukaan mahdollista Laodikean piispaa, haastettiin ottamaan vaari siitä kutsusta, jonka Jumala oli hänelle antanut. Tekikö hän niin, vai valitsiko hän riutumisliun penseyteen?
Kukoistus ei synny odottamalla ilon tunnetta vaan käyttämällä aktiivisesti omia vahvuuksia ja uudelleenkirjoittamalla omaa tarinaa kasvun kautta. Liikettä seuraavat aina positiiviset tunteet – ja toivo.
Liikkeelle voi lähteä ”psykologisten kasvuvitamiinien” avulla. Kukoistus alkaa uteliaisuudesta ja oppimisen ilosta – siitä, että ihminen kokee pätevyyttä ja voi kasvaa. Se jatkuu lämpimissä ja luottamuksellisissa ihmissuhteissa, joissa kokee kuuluvansa joukkoon ja tulevansa nähdyksi. Kukoistus syvenee, kun ihminen löytää yhteyden Pyhään – kristinuskon Jumalaan. Se ilmenee myös arjen merkityksellisyytenä: siinä, että oma elämä tuntuu tärkeältä ja että sillä on vaikutusta muihin. Lopulta kukoistus näkyy leikissä – hetkissä, joissa ihminen tekee asioita ilon eikä suorittamisen vuoksi. ”
Harri Tapio Kankare on psykoterapeutti, työnohjaaja ja vapaakirkon pastori, joka tekee terveystieteellistä väitöskirjaa kukoistuksesta. Hän on tehnyt pitkän uran rinnakkain seurakunnan paimenena ja sote-puolen tehtävissä mutta toimii nykyisin kiertävänä pastorina, kouluttajana sekä työyhteisöjen valmentajana ja kehittäjänä. Kankare on myös Leonan ja Romeon pappa sekä Johannan mies, joka harrastaa hiihtoa, vaeltamista ja luonnossa liikkumista – mieluiten Lapissa. Hänen sydämellään ovat erityisesti lapset ja nuoret sekä leirityö.
