Olen muutaman kerran puhunut/kirjoittanut sata vuotta sitten vaikuttaneen kirjailijan Gilbert Keith Chestertonin ajatuksesta, jossa hän antaa traditiolle uuden merkityksen. Hänen mukaansa traditio on ratkaisu ongelmaan, joka on unohtunut. Kun traditio poistetaan, vanha ongelma palaa takaisin.
Periaatteella on nimikin, Chestertonin aita. Kun ihminen kävelee pitkin katua ja kohtaa aidan, jonka portti on kaukana ja hankalasti avattava, eikä tällä aidalla näytä olevan mitään käytännöllistä tarkoitusta, on helppo ajatella, että matkanteko helpottuu, kun tuo aita raivataan pois tieltä. Mutta tuo aita voi pitää sillä hetkellä toisella laitumella olevan lammaslauman poissa tieltä. Tuo lauma vapaaksi päästessään sotkee koko kaupungin liikenteen.
Älä poista aitaa ennen kuin ymmärrät, miksi se on pystytetty, Chesterton varoitti. Mutta millaisia aitoja me olemme nyt raivaamassa tieltämme?
Olemme aina olleet osa yhteisöä, osa sukua, osa uskonnon määrittämää moraalikäsitystä.
Tällä viikolla psykologian professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen väitti pysäyttävästi Helsingin Sanomien haastattelussa, että ihminen on liian vapaa ja juuri liiallisen vapauden vuoksi kärsii ahdistuksesta.
Elämme aikaa, joka vannoo liberalismin ja progressiivisuuden nimeen. Ajattelemme, että maksimaalinen vapaus on hyvä asia, Ihmiskunnan kohtalona on hylätä vanha ja kehittyä kohti uutta.
Mutta miksi saavuttamamme vapaus ahdistaa meitä? Ehkä siksi, että ihminen ei ole koskaan ollut oikeasti vapaa. Meitä ei ole luotu sellaiseksi. Olemme aina olleet osa yhteisöä, osa sukua, osa uskonnon määrittämää moraalikäsitystä. Nämä aidat ympärillämme ovat luoneet kehikon, joka tämän tästä on tuntunut puristavalta, mutta on silti luonut ympärillemme turvaa.
Nyt ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa olemme purkaneet nämä aidat.
Tällaisten aitojen purkaminen tulee vain kiihtymään, koska jokainen ihminen haluaa kysyttäessä olla vapaa. Jokainen haluaa lisää valinnanvapautta. Ja kun aidat ympärillämme ovat kaatuneet, miksi vapaudentunteessamme jättäisimme muitakaan aitoja pystyyn? On aika kaataa loputkin.
Ahdistus tuskin lievenee.
Tässä on miettimisen aihetta kirkon päättäjille. Pitääkö kirkon olla mukana aidanpurkutalkoissa? Houkutus tähän on suuri. Valtaosa kirkon jäsenistä kertoo haluavansa liberaalin kirkon. Mutta entä jos myös kirkossa konservatiiviset aidat pitävät yllä mielenterveyttämme?
Sanoihan Chestertonkin näin: ”Emme halua kirkkoa, joka liikkuu maailman mukana. Haluamme kirkon, joka liikuttaa maailmaa.”
Kirjoittaja on yrittäjä ja tv-tuottaja, jonka radiokolumneja kuullaan Radio Deissä joka toinen torstai kello 8.10 ja 12.50. Eero Hietalan oma BLOGI on kuunneltavissa Dei Plussassa.
