Tähtitieteen professori Petri Väisänen muistuttaa, että avaruuden valtavuus ei ainoastaan inspiroi tieteellistä uteliaisuutta. Se kutsuu myös pohtimaan omaa paikkaamme luomakunnassa.
Kun nostamme katseemme tähtitaivaalle, kohtaamme sekä luonnontieteen ihmeet että elämän perimmäiset kysymykset.
− Kun katselen syksyistä pimenevää taivasta Maskussa, olen yksi niistä onnekkaista, joiden kotipihan yllä ei kokonaan hukuta valosaasteeseen, kertoo Radio Dein Herätyksen Aamuvieras Petri Väisänen Turun yliopistosta.
Galaksitutkija pysähtyy usein, välillä perheenjäsentensäkin kanssa, ihailemaan revontulia ja tähtiloistoa.
– Ihmetyksen tunne on jatkuvasti läsnä. Kun tiedostaa, missä asennossa maapallo on ja mihin suuntaan taivaalla me koko aurinkokuntana olemme matkalla, huikaisee – vaikka joku voisi luulla, että tässä ammatissa kaikkeen olisi tottunut, hän naurahtaa.
Tiede ja usko rinnakkain
Väisänen vakuuttaa, ettei tähtitiede ole vain tieteellistä numeropeliä.
– Sekä uskonnolla että tieteellä on oma näkökulmansa, ja molempia tarvitaan ymmärtääksemme, mistä ja miten kaikki on tullut, ja miksi.
Hänen mukaansa juuri avaruuden valtavuus ja järjestelmällisyys puhuttelevat.
– Maailmankaikkeuden kauneus, järjestys ja tarkoituksenmukaisuus – näissä on minulle merkkejä Luojasta. Fysiikan lait ovat niin tarkkaan tietynlaiset, ettei mitään olisi olemassa ilman niiden täsmällistä yhteispeliä.
Väisänen ei näe minkäänlaista ristiriitaa tieteen ja uskon välillä:
– Olen kristitty ja uskon Jumalan luoneen maailman. Siksi voin vapaasti ja rehellisesti tutkia maailmankaikkeuden rakennetta ja toimintaa ilman sisäisiä ristiriitoja. Jos tiede ja oma teologinen ymmärrys eivät sovi yhteen, silloin on ehkä ymmärtänyt jompaakumpaa väärin. Rehellinen tutkija korjaa käsityksiään, jos uudet tulokset sitä vaativat; samoin teologisten tulkintojen kanssa pitää elää avoimin mielin.
Galaksit opettavat nöyryyttä
Haastattelussa Väisänen avaa myös konkreettisia esimerkkejä avaruuden suuruudesta.
– Jos aurinko olisi appelsiini tässä studiossa, maa olisi hiekanjyvä tuolla parinkymmenen metrin päässä. Seuraava aurinko, eli lähin tähti, löytyisi jo toisesta maanosasta asti saman mittakaavan mukaan!
Avaruus ei puhu Väisäsen mielestä vain tieteellisestä hämmästyksestä, vaan myös Jumalan henkilökohtaisesta välittämisestä.
– Vaikka maailmankaikkeus on suunnaton, Jumala välittää siitä, miltä minusta tuntuu. Psalmi 8 kertoo sen hienosti: Kun minä katselen sinun taivastasi… mikä on ihminen, että häntä muistetaan? Kaikkien galaksien keskellä Jumala on silti lähellä. Hän on meidät luonut siinä missä galaksit jakoko universumin.
Toivoa kaikille taivaan alla
Modernin teknologian harppaukset eivät himmennä taivaan ihmettä. Tulevat valtavat kaukoputket avaavat uusia ikkunoita ja löydökset saattavat jopa antaa viitteitä elämästä muuallakin.
” Tutkin Jumalan luomaa maailmankaikkeutta kristittynä täysin avoimin mielin.”
Miikkapekka Heikkilän kysyessä, onko tähtitieteilijän mielestä olemassa maapallon ulkopuolista elämää, Väisänen toteaa:
– Oikea vastaus tähän tietysti on, että emme vielä tiedä, mutta etsimme – sitä tiede on. Tutkin Jumalan luomaa maailmankaikkeutta kristittynä täysin avoimin mielin. Tämä on iso paikka. Tutkitaan, millainen se on.
Tähtitaivasta ei tarvitse jättää ammattilaisten yksinoikeudeksi. Kotikonstein lintukiikarilla voi löytää upean Seulasten tähtijoukon, nähdä neljä Jupiterin kuuta tai etsiä paljain silmin Otavan avulla Pohjantähden – ja samalla ehkä pohtia, mitä kaikkea taivaan valtavuus meille puhuu.
** Kuuntele Petri Väisäsen haastattelu Dei Plussasta.
Teksti: Eero Korhola, Miikkapekka Heikkilän haastattelun pohjalta
