Toimitusjohtaja Martti Ojares piispalle Radio Deissä: TV7 on minun seurakuntani

 

Kuopion piispa Jari Jolkkonen (oik) patisti Radio Dein Viikon debatissa kristillisen televisiokanavan johtaja Martti Ojaresta liittymään seurakuntaan. ”TV7 on seurakunta”, Ojares vastasi.

Piispa Jari Jolkkosen mielestä pelottelevien traktaattien jakaminen ei ole oikea tapa herätellä ihmisiä. TV7:n toimitusjohtaja Martti Ojares on toista mieltä.

TV7 toimitusjohtaja, viestintäneuvos Martti Ojares ja Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen pohtivat Ariel Neulaniemen luotsaamassa Viikon debatissa, miten kirkon tulisi herätellä suomalaisia vai tarvitaanko hengellistä herättelyä ylipäätään. Kirkon jäsenmäärä on laskenut hiljattain alle neljän miljoonan.

Sekä Ojares että Jolkkonen tunnustavat uskovansa herätykseen. Ojareksen mukaan herätys tulee Suomeenkin ulkoisten yhteiskunnallisten olosuhteiden muuttuessa epäedullisemmiksi.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Samaan aikaan kun talous ravistelee kansakuntaa ja ihmiset etsivät niitä arvoja, joiden varaan voi rakentaa, niin se alkaa viedä ihmisiä polvilleen ja he alkavat etsimään Jumalaa, Ojares uskoo.

Jolkkoselle herätys on moniulotteisempi käsite. Siinä yhdistyy ihmisen oma valinta ja Jumalan suunnitelma.

– Ihminen on luotu etsimään Jumalan kasvoja ja kaipaa Jumalaa. Toki ihminen kantaa lankeamuksen haavoja ja voi kääntää Jumalalle selkänsä. Elämä on kamppailua. Ihminen, joka on unohtanut Jumalan tai kääntänyt Jumalalle selkänsä, voi kuitenkin löytää Jumalan kasvot sillä tavalla kuin Jumala hyväksi näkee.

Traktaatit ja profetiat – pelottelua vai tapa auttaa uskontielle?

Jari Jolkkonen ajattelee, että traktaattien jakaminen tai muu ”hengellinen pelottelu” ei ole oikea tapa herätellä ihmisiä.

– Semmoiseen en usko, että jaetaan uhkaavia traktaatteja käsi ojossa tai jotenkin pelotellaan ihmisiä. Olin täydessä raitiovaunussa Helsingissä. Se pysähtyi Hakaniemen torille. Joku vanhempi mies raitiovaunun takaosassa huusi täysiä: ”Tehkää parannus!” Kaikille tuli paha olo siitä. Ei sellainen toimi, Jolkkonen puuskahtaa.

 

Jolkkonen näkee, että Jumalan hyvyys on se, joka vetää ihmisiä puoleensa. Myös Ojares on sitä mieltä, että Jumalan rakkauden esiin tuominen on tärkeää. Hän liputtaa kuitenkin myös traktaattien puolesta.

Ojares kertoo TV7 pyörivästä Isännän pöydässä -sarjastaan, jossa on sellaisiakin tarinoita, että pitkiä vankilatuomioita istuneille ihmisille on jaettu traktaatti, jossa sanotaan, että ”Jeesus rakastaa sinua.”

– Ensimmäinen reaktio on näillä ollut, että ”kuka tällaista vankilakundia rakastaisi”. Mutta he ovat laittaneet traktaatin taskuunsa ja menneet puiston penkille ja lukeneet sen ja siinä Jumala on vaikuttanut niin, että he ovat menneet polvilleen ja sanoneet, että ”jos sä Jeesus olet todellinen, niin tule.”

Ojareksella on samantapainen omakohtainen uskoontulokokemus 25 vuoden takaa, jossa hän pääsi omien sanojensa mukaan kokemaan ”palan taivasta”.

Ojareksen mielestä ihmisiä ”täytyy herätellä, etteivät he mene helvettiin”. Hän jakoi uudenvuodenpuheessaan TV7-kanavalla ystävältään saamansa profetian. Siinä vihollinen oli hyökkäämässä Suomeen itärajalta, mutta enkelit puolustivat Suomen rajoja ja vihollinen kääntyi takaisin. Profetiassa nähtiin tuhansia uskovaisia polvistuneena Jumalan eteen rukoilemaan Suomen rajojen puolesta. Ojareksen siteeraama profetia päättyi kehoitukseen siitä, että suomalaisten tulisi rukoilla kansallisten rajojen puolesta.

Ojares vastustaa perustamansa TV7:n kutsumista mediaksi

Jolkkosen mukaan profetioita tulee tulkita sekä Raamatun pohjalta että kristillisten yhteisöjen toimesta. Piispa korostaa, että jokaisen kristityn olisi tärkeä kuulua johonkin kirkkoon tai yhteisöön. – Raamatussakin puhutaan kirkosta Kristuksen ruumiina, Jolkkonen perustelee.

Toimitusjohtaja Ojares paljasti Viikon debatissa, ettei hän ole tällä hetkellä minkään kristillisen yhteisön tai kirkon jäsen. Aiemmin hän on kuulunut luterilaiseen kirkkoon, peräti 60 vuoden ajan.

– Tällä hetkellä olen vain TV7-seurakunnan jäsen. Olemme kaikki uskossa. Meitä on täällä sata ihmistä töissä eli olemme aika iso yhteisö. Moni seurakunta on paljon pienempi.

Ojares on alusta asti vastustanut TV7-kanavan kutsumista mediaksi.

– Tämä TV7 on periaatteessa lähetysjärjestö, tämä ei ole media. Olemme vain tekninen väline puhujan ja kuulijan välillä. Kysymys on viime kädessä vain siitä, mitä lähetetään ja mitä toisessa päässä otetaan vastaan, kaikki muu on tekniikkaa ja sillä ei ole merkitystä, viestintäneuvos sanoo.

Ojares tuo esiin, että TV7 saa joka päivä palautetta ihmisiltä siitä, että heidän elämänsä on eheytynyt ja paranemisia on tapahtunut. Hänen mukaansa kanava on erityisen tärkeä voimanlähde omaishoitajille, jotka eivät pääse lähtemään kotoa mihinkään seurakuntaan.

– Hedelmistään puu tunnetaan, toimitusjohtaja kiteyttää kanavansa toiminnan.

Viikon debatti Radio Deissä suorana lähetyksenä keskiviikkoisin klo 9. Uusinta klo 13 ja sunnuntaina klo 20. Ohjelma on ehdolla Vuoden radio-ohjelma kategoriassa RadioAwards-äänestyksessä.

Kommentoi uutista Radio Dein Facebookissa

Kuuntele keskustelu Viikon debatin arkistosta