Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Ympäristöajattelu leviää rippikouluihin

 

Rippikouluissa opetetaan ensi kesänä uskonnon lisäksi ympäristöystävällisyyttä, tiedottaa Kirkkohallitus. Osa rippikouluista järjestetään ”vihreinä rippikouluina”, joiden ohjelmaan kuuluu muun muassa luonnossa liikkumista.

Noin viikon mittaisilla vihreillä ripareilla vältetään Kirkkohallituksen mukaan turhaa kulutusta sekä keskustellaan nuorten kanssa kestävästä kehityksestä. Vähintään yhtenä leiripäivänä syödään kasvisruokaa.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon tavoitteena on järjestää kaksisataa vihreää rippikoulua ensi vuoden loppuun mennessä.
Vihreät rippikoulut ovat Kirkkohallituksen, WWF:n ja Nuorten Keskuksen yhteistyöhanke. Sen suojelijana toimii piispa Seppo Häkkinen.

 
Dei, ihmisen ääni, artikkeliban 5.9.- (2/2)