Ville Auvisesta Sanansaattajan päätoimittaja

 

Kuva: Sari Savela

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) vs. lähetysjohtaja Ville Auvinen on valittu Sanansaattaja-lehden uudeksi päätoimittajaksi. Lehden nykyinen päätoimittaja Hannu Kippo jää ensin lomalle ja sitten eläkkeelle elokuun alusta.

Sleyn hallitus päätti kokouksessaan torstaina 15.6. valita Sanansaattaja-lehden päätoimittajaksi Ville Auvisen. Sley-Median toimitusjohtajaksi valittiin samassa kokouksessa Sleyn talousjohtaja Heikki Kymäläinen. Molemmat miehet kuuluvat Sleyn johtoryhmään.

Teologian tohtori Ville Auvinen aloitti Sleyn lähetysjohtajan sijaisena 1.2.2017 ja toimii tehtävässä elokuun loppuun 2018 saakka. Sleyn nykyinen lähetysjohtaja Pekka Huhtinen ja Aasian työn aluekoordinaattori ja koulutusvastaava Sirkka-Liisa Huhtinen lähtevät helmikuun lopulla Myanmariin kouluttamaan luterilaisen kirkon työntekijöitä. Ville Auvinen on toimivapaalla Suomen teologisen instituutin pääsihteerin tehtävästä.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Sanansaattaja-lehti on yksi Suomen vanhimmista kristillisistä viikkolehdistä. Se perustettiin vuonna 1876.