Viha vaihtui rauhaan ja youtube-videoihin

 

19-vuotias irakilainen turvapaikanhakija Munther Al-Sahili löysi Suomesta Kristuksen ja rohkeuden lähetystyöhön.

Viime vuonna Suomeen saapui suuri joukko turvapaikanhakijoita, joista suuri osa oli nuoria muslimimiehiä, pakomatkalla Isiksen takia. Nuori Munther oli heidän joukossaan, mutta eri syystä. Hänen perheenjäsenensä ovat muslimeita ja hänen isänsä on imaami, joka myös kuului mafiaan. Kun Munther ei suostunut isänsä avuksi mafiassa, alkoi tämä pahoinpidellä poikaansa. Muntherin elämä kotona muuttui vaaralliseksi. Monien mutkien kautta Munther päätyi lopulta Suomeen Siilinjärvelle vastaanottokeskukseen.

Vastaanottokeskuksen elämää

Vastaanottokeskuksessa ei ollut nuorille juurikaan tekemistä. Irakissa nuoret lähtevät tekemään töitä jo nuorena käymättä edes koulua. Muntherikin oli aiemmin ehtinyt työskennellä kebab-ravintolassa, elektroniikkamyyjänä sekä hierojana. Nyt hänen piti kuitenkin vain odottaa ja saada jotenkin aikansa kulumaan tuntemattomassa maassa. 

Treen srk, neliöb 3.-16.4, MJa

Vihan tilalle tuli rauha

Munther vieraili seurakunnissa ja esitti pastoreille kysymyksiä kristinuskosta, ja sai samalla heiltä arabinkielisen Raamatun. Eräänä talvipäivänä pastori kysyi häneltä, halusiko Munther ottaa Jeesuksen sydämeensä ja tiesikö hän, mitä asia tarkoitti. Munther ymmärsi, että Jeesus oli kuollut hänen syntiensä puolesta ja oli todellinen Vapahtaja ja sai ottaa hänet sydämeensä. 

– Minä itkin ja itkin silloin. Rauha tuli sydämeeni. Olin ennen aina vihainen. Nyt tahdoin rakastaa kaikkia, Munther kuvailee silmät sädehtien uskoontulokokemustaan. Helmikuussa hän otti vastaan kasteen Kuopiossa.

Youtuben avulla evankeliumia eteenpäin

Munther aloitti valokuvaus- ja videointiharrastuksensa Irakissa. Uskoontulonsa jälkeen Muntherille tuli suuri halu kertoa ihmisille Jeesuksesta ja hänen suunnattomasta rakkaudestaan. Munther sai idean videokanavasta ”Kristus kallio”, jossa hän ja hänen suomalainen äitinsä puhuisivat Jeesuksesta arabiaksi muslimeille ja suomeksi suomalaisille. Videoita on tehty nyt kymmeniä. Jokaisella videolla on Muntherin ja hänen suomalaisen äitinsä lisäksi vieras kertomassa omasta suhteestaan Jumalaan.

Teksti Eveliina Rissanen | Kuvat Eveliina Rissanen ja Munther Al-Salihin kotialbumi

Tämä juttu on tiivistelmä. Lue koko juttu osoitteessa nuotta.com!