Vapauden Hinta -tapahtumassa pureudutaan ihmiskauppaan

 

Uusi Trans4mission-viikonloppu antaa mahdollisuuden tutkia ihmiskauppaa ja oikeudenmukaisuutta pintaa syvemmältä.

Ryttylässä tulevana viikonloppuna järjestettävä Vapauden Hinta -tapahtuma kerää Kansanlähetysopistolle ihmiskaupasta ja sen oheisilmiöistä kiinnostuneita nuoria ja nuoria aikuisia.

Viikonlopun kantavina teemoina ovat muun muassa ihmiskauppaan johtavat seksiteollisuuden muodot, ihmiskaupan ja pakolaisuuden välinen yhteys, sekä ihmiskaupan uhrien konkreettinen auttaminen. Puhujina on ihmiskaupan, reilunkaupan ja pornokysymysten äärellä työskenteleviä asiantuntijoita. Tämän lisäksi viikonloppuun mahtuu Pasi Turusen alustukset Raamatusta nousevasta oikeudenmukaisuudesta, sekä lauantai-iltana käytävä paneelikeskustelu kristillisestä seksuaalietiikasta.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Yksi tapahtuman vastuuhenkilöistä, Muonion seurakunnan nuorisotyönohjaaja ja sosiaalityön opiskelija Maria Roimaa kertoo tapahtuman teeman olevan tärkeä ja ajankohtainen.

– Ihmiskauppa on aihe, josta ihmisten on hyvä olla tietoisia. Tarkoituksemme on tapahtuman kautta mobilisoida erityisesti kristittyjä taistelemaan oikeudenmukaisuuden puolesta, Roimaa toteaa.

Oikeudenmukaisuuteen pyrkiviä ihmisiä tarvitaan, sillä ihmiskauppa koskettaa Roimaan mukaan myös Suomea.

– Kenelläkään ei ole virallista tietoja Suomessa olevien ihmiskaupan uhrien lukumäärästä, mutta arviot liikkuvat noin 1000 henkilön paikkeilla, Roimaa sanoo.

Arviot perustuvat Roimaan mukaan auttamisjärjestelmään hakeutuneiden henkilöiden määrään. Virallisten tietojen mukaan avun piiriin hakeutuu uhreista noin 10 prosenttia.

Vapauden Hinta tapahtumalle ei ole asetettu yläikärajaa, mutta Trans4missionin alla kulkeva tapahtuma on kohdentuu väistämättä enemmän nuorille aikuisille.

– Haluamme rohkaista ja kannustaa nuoria löytämään oman kutsumuksensa. Yksi tapahtuman ideoista on saada ihmiskaupan vastaisesta taistelusta kiinnostuneet ihmiset, erityisesti nuoret aikuiset verkostoitumaan, sekä löytämään oma paikkansa tällä kentällä, Roimaa toteaa.

Roimaa myös painottaa, että jokainen kristitty voi vaikuttaa ihmiskauppaan ja sitä kautta ihmiskaupan uhrien elämään.

– Tässä aihepiirissä rukous on ensiarvoisen tärkeää. Rukousta tarvitsevat niin ihmiskaupan uhrit, kuin myös ihmiskaupan vastainen työ, joka on haastavaa ja vaativaa, Roimaa sanoo.

Roimaa myös painottaa taloudellisen tuen ja verkostoitumisen merkitystä.

– Kannattaa ottaa selvää toimiiko omalla paikkakunnalla ihmiskaupan vastaista työtä tekeviä järjestöjä tai rukousryhmiä. Jos ei, niin sellaisen voi perustaa vaikka itse. Tai vaihtoehtoisesti voi tukea jo olemassaolevien järjestöjen toimintaa taloudellisesti, Roimaa summaa.

Perjantaina alkavan Vapauden Hinta -tapahtuman järjestäjinä toimivat Kansanlähetysopisto, Trans4mission ja Vapauta Uhri ry. Mukaan voi tulla myös yhdeksi päiväksi tai illaksi.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie

Aiheet