Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Vapaaehtoistyö nosteessa – sitoutunut väki silti vähissä

 

Laupeudentyö ry, tutummin Hurstin apu, saa monet tulemaan talkootöihin pariksi kertaa, ja kysymyksessä on usein elämyksen hakeminen itselle. Heikki Hurstin (keskellä) kanssa työtä tekeviä, kuvassa näkyviä sitoutuneita vapaaehtoisia ei ole liikaa. (Jani Laukkanen)

Vastuita viikoittain kantava joukko on ilmeisesti vapaakristillisissä yhteisöissä pienentynyt. Tekijöitä saattaisi olla tehtäville, joita sattuu omalle kohdalle hieman harvemmin.

Järvenpääläinen Veikko Niskanen lienee klassinen seurakunnassaan vapaaehtoistyötä tekevä ahkeroitsija.

Niskanen on pyörittänyt Arkki-seurakunnan miestyötä, Miesten Saunaklubia, koko kuluvan vuosituhannen ajan. Lisäksi hän vastaa seurakunnan kirjamyynnistä, laulaa miesten lauluryhmässä ja on ollut mukana järjestämässä työttömien ruokailua. Muun muassa.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

Seurakunnan hallituskin on vuosikymmenten saatossa tullut tutuksi myös puheenjohtajan roolissa.

Puhujalava ei Niskasen mukaan ole ollut kovin kiinnostava paikka.

– Haluan olla mahdollistaja ja tehdä työtä kulisseissa.

Niskanen on huomannut saman kuin moni muukin: väkeä on koko ajan haastavampaa saada mukaan vapaaehtoistyöhön, etenkään vähänkin sitoutuneemmin.

– Ihmettelen tätä, koska työ antaa paljon. Ihmiset ovat nykyisin koko ajan kiinni jossain, kuka somessa, kuka harrastuksissa, Niskanen pohtii.

 

Muutakin kuin kahvinkeittoa

Tutkimuksen valossa vapaaehtoistyö on Suomessa edelleen hyvin suosittua. 40 prosenttia suomalaisista tekee ainakin jonkinlaista vapaaehtoistyötä, ja määrä on ollut viime vuosina nousussa.

Kansalaisareenan, Kirkkohallituksen ja Opintokeskus Siviksen teettämän tutkimuksen mukaan työtä tehdään ”pääosin pitkäkestoisesti sekä säännöllisesti ja kasvotusten järjestöjen tai yhteisöjen organisoimana”.

– Järjestöjen ja seurakuntien olisi hyvä miettiä sitä, millä tavalla vapaaehtoistoiminnasta viestitään. Tuntuu siltä, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Tärkeintä olisi lähestyä ihmisiä henkilökohtaisesti ja pyytää mukaan toimintaan, Kirkkohallituksen asiantuntija Irene Nummela sanoi Seutu-Sanomissa (8.5.) viitaten lähinnä luterilaisten seurakuntien tilanteeseen.

– Ei se hirveästi motivoi, jos tarjolla ei ole muuta kuin pelkkää kahvinkeittoa tapahtumissa.

Nummela nosti esiin kehitysyhteistyön, jonka parissa toimiminen kiinnostaa myös pääväestön piirissä.

Vapaakristillisten seurakuntien ulospäin näkyvät tempaukset liittyvät nykyisin usein juuri kehitysyhteistyöhön, jonka puitteissa on helpompaa ”mennä kadulle” kuin varsinaisen kristillisen julistuksen kanssa.

 

Ruokajako on luultua raskaampaa

Ennakko-oletuksena voisi arvailla, että jos jollakin yhteisöllä on suorastaan tekemistä sitoutuneiden vapaaehtoisten työllistämisessä, sellainen täytyy olla Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö ry, tutummin Hurstin apu.

Aivan näin ruusuisasti eivät ole asiat maan tunnetuimmassa köyhiä auttavassa järjestössäkään.

– Moni tulee mukaan yhden kerran. He haluavat itselleen hyvän mielen, koordinaattori Sini Hursti kuvailee.

Yhdistyksen apua toimitetaan jonottajille noin kolmenkymmenen sitotuneen vapaaehtoisen voimin. Tällä joukolla pärjätään jotenkuten, mutta säännöllisesti ollaan tilanteessa, ettei käsipareja ole riittävästi.

– Tietysti haluamme pitää meiningin vapaana, emme halua olla tiukkapipoja. Työhön tarvittaisiin silti luotettavaa ja sitoutunutta porukkaa. On myös tärkeää oppia tuntemaan ihminen.

– Monille on yllätys, miten paljon työtä jakamisen järjestäminen vaatii. Moni kokee tämän liian raskaaksi.

Sitoutuneille vapaaehtoisille työ on mielekästä, osalle jopa antanut aivan uuden sisällön elämään.

– Monet vapaaehtoisistamme ovat itse eläkeläisiä ja työttömiä. Heille on merkinnyt paljon se, että he voivat auttaa.

 

Ihmissuhteet syvenevät

Veikko Niskasella ei ole antaa suoraa reseptiä siihen, miten ihmisiä saisi innostumaan laajemmin seurakunnan tekemästä työstä.

– Viikoittaista vastuuta ei kannata tarjota juuri kenellekään. Joitain harvemmin, parin kolmen viikon välein toistuvia ehkä pystytään tekemään paremmin.

Niskanen uskoo, että talkootyö olisi antoisaa kenelle tahansa. Miesten ryhmä on esimerkiksi tehnyt vuosien ajan pari talkoopäivää leirikeskuksessa Sipoossa, ja sakin ihmissuhteet ovat yhteisen työn myötä syventyneet.

– Olisi varmasti hyvä kaikille, jos seurakunnassa tulisi tutuksi muutakin kuin sen edessä penkissä istuvan niska, Niskanen sanoo.

– Juuri siksi yhdessä tekeminen on niin tärkeää.