Vanha Pro Fide veti kirkon täyteen

 

Pro Fiden vanha kokoonpano villitsi yleisöä Temppeliaukion kirkossa. Kuva: Petri Vähäsarja.

Suomen vanhin gospelyhtye juhlisti viisikymppisiään Hengellisillä syventymispäivillä Helsingissä.

Viisikymmentä vuotta sitten perustettu Pro Fide soitti lähes täydellisessä alkuperäiskokoonpanossaan Temppeliaukion kirkossa perjantaina. Legendaarisen yhtyeen ensimmäisestä kokoonpanosta nähtiin lavalla Tuomo ja Matti Vanhanen sekä Hannu Nyman.

Melkein alusta asti Suomen Raamattuopiston nuorisotyön yhteydessä toiminut Pro Fide tunnetaan julistuksellisista lyriikoistaan ja evankelioivasta asenteestaan.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Vaikka tässä illassa on nostalgiaa, toivon että sama Jeesus, joka oli kanssamme 50 vuotta sitten saisi olla täällä keskellämme. Häntä me edelleen julistamme, sanoi yhtyeen vanhan kokoonpanon solisti Matti Vanhanen.

Pro Fiden alkutaipaleen keikkamatkoilla oli aina mukana äänimiehenä ja saarnaajana myös Heikki Haataja. Hän muisti yhtyeen rukoilleen alkuaikoinaan kiertueelle lähtiessään yksinkertaisen rukouksen.

– Se kuului: ”rakas Jeesus, pelasta edes yksi tällä matkalla”.

– Saimme myös nähdä paikallisia nuorisoherätyksiä. Muistan, että keikkapaikoilta oli vaikea lähteä, koska niin moni halusi jutella ja päästä selville uskonasioista, Haataja kertoi.

Yhtyeiltä vaadittiin 1960- ja 70-luvuilla varsinkin aitoutta, omakohtaisuutta.

– Mutta muistan, kuinka Pro Fiden edesmennyt kosketinsoittaja Juha Kela sanoi 1970-luvun lopulla ”mitä hyötyä, vaikka olisi kuinka aito, jos ei julista evankeliumia”, Haataja kertasi.

– Pro Fiden työssä se on aina ollut näin yksinkertaista: kun uskoo Jeesukseen, pääsee varmasti taivaaseen, hän jatkoi.

Hengelliset syventymispäivät jatkuvat lauantaina sekä sunnuntaina Helsingissä Johanneksenkirkossa ja sen ympäristössä. Katso tapahtuman ohjelma täältä

 
Artikkelibanneri perussanoma