Ulkonäköpaineet ja liikunnan tärkeys esillä Turussa

 

Kuva: Kirkon kuvapankki/Henna Aaltonen

Turun tuomiokirkkoseurakunnassa järjestettiin eilen keskustelutilaisuus ihmisten ulkonäöstä ja siihen liittyvistä paineista. Veikeän raflaavasti nimetyn ”Pappi, sinusta on tullut pullakka. Entä sitten?” -keskustelutilaisuuden teema ehti pyöriä tilaisuuden järjestäneen pappi Milla Mäkitalon mielessä jo tovin.

-Media on täynnä ulkonäkökeskustelua. Esimerkiksi nuoriso- ja rippikoulutyössä huomaa, että ulkonäköpaineista on tullut keskeinen osa monen ihmisen hyvinvointia. Hyvinvointi määritellään ulkonäön perusteella. Halusimme tuoda esiin kirkon sanomaa siitä, että ulkonäkö ei saisi vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin, Mäkitalo pohtii.

-Lasten ja nuorten suhteen tuodaan paljon esille, että tupakka on huono asia. Mutta sitten jätetään kertomatta, että myöskään liiallinen sokeri ei ole hyväksi.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Hän toivoo, että jokainen voisi nähdä itsensä kauniina, luotuna. Hän ei kuitenkaan vain kritisoi median ja television täyttämiä laihdutusohjelmia.

-Niissä on paljon terveitäkin juttuja. Onhan seurakuntiinkin rantautunut erilaisia liikuntamuotoja, kuten gospellattarit.

Iloa liikuntaan!

Mäkitalo huomauttaa, että liikunnan ei tarvitse olla fitnesstunti, vaan esimerkiksi liikuntaystävänä olo vanhukselle on hyvä tapa huolehtia omasta ja toisten terveydestä.

-Niin moni vanhus ei uskalla lähteä kotoaan. Toivoisin, että liikuntaa tehtäisiin pakon sijaan enemmän ilon kautta.

Tilaisuuden villi otsikko on jatkumoa saman seurakunnan vuoden takaiseen Tanssii pappien kanssa -yhteisvastuutempaukseen. Kyse on hupaisasta otsikosta, joka on kehitetty pilke silmäkulmassa, mutta toiveena ulkonäköpaineiden murenemiseen, mutta samalla terveempiin elämäntapoihin.

-Herättäähän aihe paljon ajatuksia näin pappina. Kakut ja muut kuitenkin kuuluvat olennaisesti meidän työhön, Mäkitalo nauraa.

-Pitää osata kuitenkin rajata töiden lisäksi myös syömisiä.