Tutkimuksen mukaan Iranissa saattaa olla yli miljoona kristittyä

 

Uuden tutkimuksen mukaan Iranissa saattaa olla jo yli miljoona kristittyä*. Hollantilainen tutkimusryhmä suoritti kyselyn 50 000:lle yli 19-vuotiaalle, lukutaitoiselle iranilaiselle.

Kyselyyn osallistuneista 1,5% ilmoitti olevansa kristitty. Tuloksen mukaan Iranissa, jossa aikuisia on 50 miljoonaa, elää 750 000 kristityksi kääntynyttä.

Jos mukaan lasketaan alle 19-vuotiaat nuoret ja lukutaidottomat aikuiset kristittyjen kokonaismäärä on epäilemättä useita satoja tuhansia, jopa lähemmäs miljoona.

Tutkimus paljasti myös Iranin yhteiskunnan valtavan sekularisaatioprosessin. Iranin yhteiskunta perustuu islamistiseen teokratiaan. Iranin hallituksen mukaan iranilaisista 95% on shiiamuslimeja, mutta kyselyyn vastanneista ainoastaan 32% ilmoitti olevansa shiiamuslimeja.

Nopeaa kasvua

Seurakunnan on raportoitu kasvaneen räjähdysmäisesti, mutta tarkkoja lukuja on ollut vaikea saada. “Ajantasaisen tiedon puuttuessa kansainväliset asianajaja- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat ilmaisseet epäilynsä siitä, kuinka laajalle levinnyt ilmiö kristityksi kääntyminen Iranissa on”, sanoo Mansour Borji. Hän on tutkimus- ja asianajaja/ihmisoikeusasioiden johtaja “Artikla 18”:ssa, isobritannialaistaustaisessa järjestössä, joka on omistautunut Iranin uskonnonvapauden suojelemiseen ja edistämiseen.

Wybo Nicolai Open Doors International -järjestöstä kertoo, että on mieluisaa huomata, että ensimmäistä kertaa sekulaari järjestö antaa panoksensa uskonnonvapausasioille. Open Doors arvioi Iranin kristittyjen lukumäärän olevan noin 800 000. Iranin seurakunta alkoi kasvaa nopeasti, kun hallitus alkoi kiristää rekisteröityjen farsinkielisten seurakuntien valvontaa vuonna 2004.

Etniset assyrialaiset ja armenialaiset kristityt kuuluvat virallisiin uskonnollisiin vähemmistöihin, jotka nauttivat uskonnonvapaudesta, kunhan järjestävät jumalanpalveluksensa omalla kielellään eivätkä farsiksi. Sen jälkeen, kun seurakunnat joutuivat siirtymään “maan alle”, kristinusko alkoi kasvaa nopeasti. Nicolai kertoo, että Iranin viranomaiset kadottivat kokonaiskuvan tilanteesta. He eivät voi mitenkään estää evankeliumin leviämistä.

Lähde: Christianity Today-lehti

Kuuntele Podcast Iranista

 
Open Doors tilaa ilmaislehti punainen