Radiojumalanpalvelukset aiotaan uudistaa – tavoitteena kuuntelijakunnan laajentaminen

 

Ensimmäinen Yleisradion radiojumalanpalvelus lähetettiin syyskuussa 1926. Kuva: Sari Savela

Radiojumalanpalvelukset ovat olleet Yleisradion ohjelmistossa alusta alkaen.

Radiojumalanpalveluksia kehitetään palvelemaan yleisöä entistäkin paremmin. Muutosta ohjaa ajatus, että jumalanpalvelukset voisivat aiempaa vahvemmin olla radionomaisia ja lisätä kuuntelijoiden tunnetta yhteisestä kokemuksesta.Kehittämisellä halutaan kasvattaa radiojumalanpalvelusten kuuntelua. Samalla kerätään kuuntelijoilta palautetta.

Radiojumalanpalvelukset ovat Ylen vanhin jatkuva ohjelma. Ensimmäinen jumalanpalvelus radioitiin 12. syyskuuta vuonna 1926 vain kolme päivää Yleisradion lähetystoiminnan alkamisesta. Edes sota ei estänyt jumalanpalvelusten lähettämistä, lukuun ottamatta talvisodan alkupäiviä. Sota-aikana ohjelma yleensä tehtiin salatuista paikoista esimerkiksi ilmapommitusvaaran vuoksi. Kriisiaikoina radiojumalanpalvelukset koetaan entistäkin tärkeämmiksi.

”Käynnistyneen kehittämishankkeen tavoitteena on laajentaa kuuntelijakuntaa, mutta pitää samalla kiinni uskollisista radiojumalanpalvelusten ystävistä. Lisäksi tarkoitus on palvella yleisöä verkossa tilanteessa, jossa valinnanvaraa on paljon”, kertoo Kirkon viestinnän ohjelmapäällikkö Kimmo Saares. Viime vuosina ja erityisesti pandemian aikana seurakuntien verkossa välittämät jumalanpalvelukset ovat lisääntyneet huomattavasti. Myös muut toimijat kuten Radio Dei lähettävät jumalanpalveluksia radiossa. Yle Radio 1 ja palvelukset Ylelle tuottava Kirkon viestintä haluavat tuoda näiden monien seurakuntajumalanpalvelusten rinnalle uudenlaista tarjontaa.

Uudistus on alkanut sarjalla kokeilevia radiojumalanpalveluksia, joita Yle Radio 1:ssä lähetetään kesän ja syksyn 2020 aikana kuusi. Ne ovat keskenään erilaisia, ja niistä kerätään kokemuksia ja palautetta. Neljä kokeilupalvelusta on jo lähetetty ja ne löytyvät Yle Areenasta. Suuri osa palautteesta on ollut myönteistä. Elokuussa lähetettiin kaksi kokeilujumalanpalvelusta, ja kuuntelijaluvut nousivat selvästi. Lisäksi ohjelman ”pito” oli vahvistunut, eli entistä useampi lähetyksen kuuntelun aloittanut kuunteli sen myös loppuun. Uudistuksen suunta tuntuu siis olevan hyvä.

Koska radiojumalanpalveluksia kuullaan Yle Radio 1:ssä keskimäärin kahdeksan joka kuukausi, valtaosa palveluksista on edelleen pitkälti samanlaisia kuin ennen, tutut seurakuntien suorat jumalanpalvelukset muodostavat jatkossakin valtaosan lähetyksistä. Myös yhteistyötä seurakuntien kanssa pyritään kehittämään.

”Normaalisti radiojumalanpalvelukset ovat kuunneltavissa kuukauden, mutta kokeilujumalanpalvelukset ovat kuunneltavissa vuoden loppuun. Näin niitä on helpompi arvioida ja vertailla”, muistuttaa Saares.

Kirkon viestintä