Turussa siunattiin matkaan 23 lähettiä

 

Tuomo Heikkilä, Jukka Kallioinen, Mika Tuovinen, Aarre Kuukauppi ja Jouni Lehikoinen siunaamassa lähetystyöntekijöitä matkaan. KUVA: MIKAEL ELMOLHODA

Turussa pidetyt Kansanlähetyspäivät huipentuivat sunnuntaina 5.7. lähetystyöntekijöiden matkaan siunaamiseen.

Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovisen johdolla toimitetussa matkaansiunaamisessa lähetettiin matkaan 23 lähetystyöntekijää ja 13 lähetyslasta. Lähetystyöntekijöistä kolme on uusia lähettejä, muut palaavat ulkomaan työaloille.

Armon teema kokosi Kansanlähetyspäiville odotetun vierasmäärän, järjestäjän mukaan noin 10 000 kuulijaa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Päällimmäiseksi jäi kiitollinen mieli. Olen iloinen siitä, että päivillä painottui evankeliointi, herätys ja lähetys. Tuntui, että olimme ihan ytimessä. Kansanlähetyksen ydintehtävähän on auttaa ihmisiä löytämään Vapahtaja, Mika Tuovinen sanoi.

Armo osoittautui ajankohtaiseksi, mutta myös haasteelliseksi teemaksi.

– Armo ymmärretään kielessämme usein myös väärin. Kuvitellaan, että armo on ihmisten armollisuutta, jossa katsotaan sormien läpi ja hyväksytään jokin väärä teko. Olemme saaneet kirkastaa sitä, mitä on Jumalan armo Kristuksessa. Kun tunnustamme syntimme, Jumalan armo peittää syntimme ja vapauttaa meidät. Armo ei kuitenkaan anna lupaa synnin tekemiseen, tiivisti päivien toinen johtaja, Pyry Winter.

Toisena johtajana toiminut Mika Falk jakoi kiitollisuuden tunteen.

– Päivillä kuultiin suoraa julistusta ja luotiin puitteet, joissa ihmisten on mahdollista tarttua Jumalan kutsuun. Monet saivat uudistua ja tuntea Jumalan armon omalla kohdallaan. Rukoushuoneessakin riitti väkeä, sanoi Mika Falk.

 
artikkelibanneri Uusi Tie