Timo Soini Uudelle Tielle: Kristinusko on aina voinut hyvin vainon aikana

– Olen aina ajatellut, että olen kristitty poliitikko enkä poliittinen kristitty, Timo Soini sanoo. Kuva: Pia Tiusanen

Ulkoministeri Timo Soini kertoo tämän viikon Uusi Tie -lehdessä uskostaan ja rukouselämästään sekä piirtää pisteen viime keväänä puhjenneelle aborttikohulle.

Timo Soini sanoo uskovansa, että hän on säilyttänyt toimintakykynsä voimakkaan poliittisen ja uskonnollisen näkemyksensä ansiosta. Osin ne menevät limittäin, osin eivät.

– Olen aina ajatellut, että olen kristitty poliitikko enkä poliittinen kristitty. Jumalalla ei ole jäsenkirjaa. Kristitty voi hyvällä omallatunnolla äänestää kepua, kristillisiä, perussuomalaisia, sinisiä, punaisia. Sitä ei kysytä taivaan portilla.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Soini on kulkenut politiikassa monta kertaa yleistä mielipidettä vastaan nimenomaan uskonsa takia. Se ei häntä haittaa.

– Kristinusko on aina voinut hyvin vainon aikana. Tunnen irakilaisia kristittyjä, kopteja ja muita. Heidän uskoonsa ei vaikuta pätkän vertaa se, että he ovat vaikeuksissa, Soini toteaa.

Hengellisessä mielessä hän on huolissaan nimenomaan länsimaista, joissa kristillisiä arvoja häivytetään kovaa vauhtia. Poikkeukseksi hän nostaa Yhdysvallat, jossa kristillinen vakaumus saa näkyä ja kuulua. Sitä Soini pitää kansakunnan voimavarana. Euroopassa hän on törmännyt vaivautuneeseen hiljaisuuteen, jonka viesti on: ”Älä nyt viitsi, aikuinen ihminen, ole nyt hiljaa. Mieti näitä asioita sitten kiikkustuolissa.” Soini uskoo, että jos uskonasioita ei mieti nuorena, niitä ei todennäköisesti mieti koskaan. Muut asiat kiilaavat edelle.

Lue Uuden Tien verkkosivuilta, mitä Timo Soini ajattelee viime keväänä puhjenneesta aborttikohusta!

TEKSTI JA KUVA: PIA TIUSANEN

Ut ilmainen artikkelin alla