Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Tellus-lähetyskonferenssi kutsuu Jyväskylään

 
Kuva helluntaiseurakunnan kirkkosalista.

Viime vuoden Tellus-konferenssi pidettiin Helsingin Saalem-seurakunnalla. Kuva: Marjut Salonen

Suomen helluntaiherätyksen Tellus-lähetyskonferenssi järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä 22.–23.3.24. Missio kaikille -teema haastaa miettimään, mitä juuri minä olen valmis tekemään, jotta joku toinen voisi uskoa.

Tellus-lähetyskonferenssi on latauspiste niin lähetystyössä toimiville kuin vielä paikkaansa etsiville. Jyväskylän helluntaiseurakunnan tapahtumakeskus Helmi täytyy maaliskuun viimeisenä viikonloppuna lähetysväestä, kun Suomen Helluntaikirkko, Fida, Avainmedia, IK-opisto ja Jyväskylän helluntaiseurakunta yhdistävät voimansa vuosittaisen lähetystapahtumaan. Helluntaiherätyksen lähetyskonferenssi on tarkoitettu kaikille lähetystyöstä kiinnostuneille. Myös seurakuntien monikulttuurisuustyön parissa toimivia kutsutaan mukaan tapahtumaan.  

– Täysipainoista kulttuurienvälistä lähetystyötä on mahdollista ja tarpeen tehdä myös kotimaan rajojen sisäpuolella. Unelmani on, että seurakunnistamme tulisi kaikkien kansojen koteja, joissa voimme yhdessä osoittaa, että Jumalan valtakunta ylittää kulttuuri- ja kielirajat, kommentoi monikulttuurisuusasiantuntija Juha Lehto Suomen Helluntaikirkosta.  

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Telluksen ohjelma innostaa ja varustaa lähetystyön eri tehtäviin. Usein huomio on lähtemisessä, mutta aina ei tarvitse lähteä. Lähetystyötä voi edistää lahjoillaan ja taidoillaan myös Suomesta käsin.  

– Sytyin lähetystyöstä jo nuorena. Minulle avautui työpaikka lähetysjärjestössä. Vuosia tuskailin, milloin Herra lähetät minut ”oikeaan lähetystyöhön”. Sitten eräs vanha lähetystyötekijä istui työhuoneeseeni ja sanoi: ”Merja, työsi täällä lähetystoimistossa on Herralle yhtä arvokasta, kuin että olisit jossakin puskassa”. Nuo sanat vapauttivat minut palvelemaan lähetystyössä lahjoilla, jotka Jumala oli minulle antanut, kertaa omaa polkuaan Merja Hakala 

Kalju mies sinisessä paidassa ja mustassa liivissä.
Tellus-konferenssin pääpuhuja on tänä vuonna lähetystyöntekijä ja teologian tohtori Samuel Tedder, joka pohdiskelee ja perustelee lähetystyön oikeutusta

Missio kaikkialla

– Jeesuksen syntymä, kuolema ja ylösnousemus on kirjattu vuosisatoja ennen Hänen maanpäällistä työtään. Tämä on yksi osoitus siitä, että Jumalan suunnitelmat ovat muuttumattomat. Lähetyskäsky ”menkää kaikkeen maailmaan” löytyy kaikista evankeliumeista sekä Apostolien teoista. Jeesus lähetti myös viimeisinä sanoina opetuslapsensa – ”Minä lähetän teidät, menkää ja tehkää”.  

Näin herättelee Jyväskylän helluntaiseurakunnan lähetyspastori Tuomo Lehtimäki ja kertaa Raamatun alkulehdiltä Aabrahamin kutsun ydintä: ”sinussa tulevat siunatuiksi kaikki maailman sukukunnat” (1. Moos. 12:3). Tätä kutsua Jumalan uskolliset palvelijat toteuttivat pimeimpinäkin aikoina.  

– Viesti kansojen tavoittamisesta kulkee punaisena lankana läpi Raamatun. Kansakunnat ja kansojen pelastus ovat aina olleet Jumalan suunnitelma. Abrahamin ja sitä kautta Israelin kutsun päämäärä löytyy Ilmestyskirjasta, jossa taivaallinen jumalanpalvelus ja valkopukuisten joukko koostuu kaikista kansanheimoista, sukukunnista ja kielistä (Ilm. 7:9).   

Kun näkökulmamme lähetystyöhön laajenee, löydämme uusia mahdollisuuksia tavoittaa ihmisiä sielläkin, mihin aiemmin emme ole päässeet. Joskus olosuhteet ovat haastavia, mutta silloinkin suunnitelma on Jumalan käsissä.  

– Olen omassa elämässäni kokenut, että Jumalan mahdollisuudet ovat paljon suuremmat kuin mihin oma uskoni yltää tai kykenen edes ajattelemaan. Lähetystyössä, johon meitä kaikkia on tavalla tai toisella kutsuttu, voi mieleen nousta epäilys: ”tuohon en kyllä kykene”. Jumala voi viedä sinne, minne inhimillisesti ei voi kuvitella menevänsä. Ole avoin ja anna Jumalan johdattaa elämääsi, kannustaa Avainmedian toiminnanjohtaja Eero Antturi.

Mies ruskeassa paidassa.
Lähetysyhdistys Kylväjässä asiantuntija- ja lähetystyössä toimiva toimiva ja lähetystyössä toimiva Taneli Skyttä on yksi Tellus-konferenssin puhujista. Kuva: Eero Antturi.

Missio Dei

Yksi konferenssin teema on Jumalan lähetys, Missio Dei. Tuomo Lehtimäki korostaa, että lähetystyössä on aina kyse Jumalan antamasta tehtävästä, johon Pyhä Henki antaa voiman. Eikä evankeliumi ole vain tätä aikaa varten, vaan ikuisuutta varten. 

Lähetystehtävä siis on muuttumaton ja edelleen kesken. Meitä kutsutaan toteuttamaan uskollisesti Jumalan suunnitelmaa. Tellus-konferenssi on hyvä tilaisuus pysähtyä kuuntelemaan Jumalan puhetta.  

– Arki vie usein mennessään. Välillä täytyy tarkistaa omaa kurssia ja kirkastaa tehtäväkuvaa. Tellus antaa mahdollisuuden syttyä uudelleen Pyhän Hengen johtamalle missiolle ja löytää jopa suuremman roolin siinä. Itse odotan innostavia kohtaamisia ihmisten kanssa sekä uskoa vahvistavia uutisia siitä, mitä Jumalan valtakunnassa tapahtuu maailmalla kaiken myllerryksen keskellä, kommentoi teologian opettaja Tanja Närhi IK-opistosta.  

Jumalan missio on myös tarkoitettu ihan kaikille.  

– Minulla on kaksi paitaa ja vierustoverilla ei yhtään. Enkö tuolloin antaisi toista paitaani hänelle? Yksinkertaisuudessaan missionaalisen elämän voi sanoittaa näin, tiivistää lähetystyön yksikön päällikkö Juha Lehtonen Fidasta.  

Tellus-konferenssissa on myös oma ohjelmansa lapsille, Tellus KIDS. Juha Lehtonen kehottaa perheitä ilmoittautumaan lasten ohjelmaan etukäteen. 

– Toivomme, että Telluksessa eri sukupolvet saavat rohkaista toinen toisiaan yhteisen tehtävän äärellä. Tervetuloa kuulostelemaan, mikä voisi olla sinun paikkasi Jumalan lähetyksessä!


  • Tapahtuman pääsalin ohjelmaa voi seurata myös livelähetyksen kautta etänä.  
  • Lisätiedot ja ilmoittautuminen: telluskonferenssi.fi

Teksti: Marjut Salonen & Minna Kallinen-Kuisma

 
Fida artikkeli