Täysi-ikäisyyden saavuttanut jouluradio soi taas

 

Kuva: Vilja Harala

Jouluradiota on voinut kuunnella jo viikon ajan analogisilla radiokanavilla ja verkossa useilla erityylisillä joulukanavilla. Jouluradio soi radioaalloilla loppiaiseen 6. tammikuuta asti.

18 vuotta täyttävä Jouluradio uskoo musiikin voimaan ja panostaa suomalaisiin muusikoihin ja nuoriin tekijöihin.

”Tänä vuonna Jouluradiota tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Me tuomme tähän hulluun vuoteen jotakin tuttua ja turvallista, ikiaikaistakin. Jouluradion kuuntelun perinne luo lohdun ja ilon monille synkkään vuoteen”, pohdiskelee Jouluradion toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne.

Jatkis 3.3. – 17.3.2024 Neliö

Jouluradion pääkanava on sekoitus perinteisiä joululauluja, yllättäviä tulkintoja sekä ihan uutta joulumusiikkia. Sen rinnalla alkoivat 2. marraskuuta soida netissä yhdeksän muuta monimuotoista joulukanavaa.  Jouluradio kuuluu myös kaapeliverkossa ja Elisa Viihteen kautta.

Metropolian opiskelijat kehittäneet Jouluradiota

Tänä syksynä Jouluradiota ovat kehittäneet Metropolian opiskelijat.  Jouluradion innovoinnissa ja kehittämisessä on ollut mukana 18 opiskelijan monialainen ryhmä.

”Olen varma, että tämän erikoisen vuoden 2020 Jouluradio yllättää, lohduttaa ja luo toivoa ennen kuulumattomilla tavoilla – ja jännissä yhteyksissä”, Kalliorinne lupaa.

Jouluradion kotipesä on ostoskeskus REDIn Sillalla. Silta ja REDI toimivat mielellään joulumusiikkiin liittyvien tempausten pitopaikkana. Kauppakeskus toimitilana on avannut monia mahdollisuuksia innovaatioille asiakaspalveluun ja palvelumuotoiltuun tuotekehittelyyn.

Viime vuonna Jouluradio oli neljänneksi kuunnelluin

Jouluradion tuottaja-toimittaja on Katri Saarela, musiikkipäällikkönä toimii tänä vuonna Aura Neuvonen ja musiikkitoimittajana Mika Saarelainen.

”Tässä oudossa maailmantilanteessa kuljemme kohti talven kohokohtaa eli joulua. Kaikki on epävarmaa – emmekä edes tiedä. minkälaisella kokoonpanolla voimme viettää joulua. Meille on tärkeää, että joulumusiikista ei ainakaan tingitä. Joulumusiikki saa tänäkin jouluna tulla lähelle, koskettaa ja antaa joulumielen. Kannustankin ihmisiä kuuntelemaan, mitä eväitä joulumusiikki voisi tuoda omaan elämään”, Katri Saarela sanoo.

Jouluradion koko kansalle tarjoavat seurakunnat ympäri Suomea. Katso taajuudet täältä: https://www.jouluradio.fi/taajuudet. Täysi-ikäinen eli 18-vuotias Jouluradio on suosittu joulumusiikkimediakonsepti. Se oli Suomen neljänneksi kuunnelluin radiokanava joulukuussa 2019 (KRT).

 

Aiheet