KUUNTELE: Tartuntavaara ja eristäminen huolettavat monia – voiko sielunhoidosta ja terapiasta laskuttaa?

 
Evankelis-luterilaisen kirkon sielunhoidon teologiaa ja käytänteitä tutkiva Isto Peltomäki ja kristillisen terapian ja sielunhoidon yhteistyöelimen, Suomen ACC, hallituksen puheenjohtaja Marjatta Ollikainen ovat äänessä Radio Dein keskiviikkoaamun Viikon debatissa.

Evankelis-luterilaisen kirkon sielunhoidon teologiaa ja käytänteitä tutkiva Isto Peltomäki ja kristillisen terapian ja sielunhoidon yhteistyöelimen, Suomen ACC, hallituksen puheenjohtaja Marjatta Ollikainen ovat äänessä Radio Dein keskiviikkoaamun Viikon debatissa.

Radio Dein Viikon debatti kysyy keskiviikkoaamuna, mitä pitäisi ajatella, jos sielunhoitoterapiasta laskutetaan kuin mistä tahansa maksullisesta palvelusta.

Päivitetty 25.3. liittämällä Viikon debatin podcast jutun loppuun.

Koronaepidemia ja sen seuraukset huolestuttavat nyt monia. Suomen eri uskontokuntien johtajat kehottivat perjantaina kansalaisia huolehtimaan ympärillä olevista ihmisistä esimerkiksi muistamalla heitä puhelinsoitoin ja osoittamalla lähimmäisenrakkautta arkisin teoin. ”Ketään ei saa jättää yksin, vaan tulee etsiä tapoja kuunnella ja tukea”, uskontojohtajat vetosivat

Radio Dei Jumis

Eristämis- ja tartuntauhat ovat lisänneet myös terapia- ja sielunhoitopalveluiden kysyntää kansalaisten kokiessa tarvetta lievittää korona-ahdistustaan.

Radio Dein Viikon debatti kysyy keskiviikkoaamuna, mitä pitäisi ajatella, jos sielunhoitoterapiasta laskutetaan kuin mistä tahansa maksullisesta palvelusta? Radio Deissä ovat huomenna debatisteina äänessä väitöstutkija Isto Peltomäki ja kristillisen terapian ja sielunhoidon yhteistyöelimen Suomen ACC:n hallituksen puheenjohtaja Marjatta Ollikainen. Viikon debatin toimittaa Kai Kortelainen.

Kuuntele Viikon debatti [Radio Dei 25.3.2020]:

 
Radio Dei RADIOT_FI 2