Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Tapiolan kirkkoherra Päivi Linnoinen: ”Kristus kärsii jokaisessa kärsivässä”

 

Kuva: Kirkon Kuvapankki, Aarne Ormio

Linnoinen näkee turvapaikanhakijoiden väärin perustein saamat kielteiset päätökset osoituksina nykypäivän kärsimyksestä. Tapiolan seurakunta lähti mukaan kampanjaan, jossa turvapaikanhakijoiden saamia kielteisiä päätöksiä luetaan kirkoissa.

Useissa teattereissa luettiin paastonajan alkajaisiksi tuhkakeskiviikkona (1.3.) Maahanmuuttoviraston eli Migrin antamia kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Teattereilla oli käytössään yhdeksän aitoa turvapaikkapäätöstä. Nyt useat seurakunnat ovat lähteneet rohkeasti mukaan kampanjaan, jossa luetaan samoja kielteisiä turvapaikkapäätöksiä jumalanpalveluksissa. Ne luetaan nimettöminä. Kirkot saavat itse päättää, missä jumalanpalveluksissa tulevat lukemaan päätöksiä. Pääpäiväksi on kuitenkin kaavailtu viidettä paastonajan sunnuntaita (2.4.), jota sanotaan myös Kärsimyksen sunnuntaiksi.

Aamulehti uutisoi (5.3.), että Espoon Olarin seurakunnan diakoni Kristiina Huotari heräsi tuhkakeskiviikon jälkeen ajatukseen, että idea sopii hyvin paastonaikaan ja vastaava kampanja voitaisiin järjestää myös kirkoissa. Huotarin mielestä kyseessä olevat turvapaikkapäätökset ovat pöyristyttäviä. Niissä on esimerkiksi todettu, että hakijat ovat hengenvaarassa kotimaassaan, mutta silti on päätetty palauttaa nämä hakijat.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

”Toivo ja uuden elämän mahdollisuus kuuluu myös turvapaikanhakijoille”

Huotarin koordinoimaan kampanjaan oli maanantai-iltapäivään mennessä ilmoittautunut mukaan kymmenen seurakuntaa. Osallistumisensa olivat Kirkko ja kaupunki-lehden mukaan vahvistaneet Espoon seurakunnista Olari, Tapiola ja Espoonlahti, Vantaalta Rekolan seurakunta, Helsingistä Lauttasaaren ja Oulunkylän seurakunnat ja lisäksi Lahden Salpausselän seurakunta, Porin Teljän seurakunta sekä Pirkkalan ja Ylöjärven seurakunnat.

Tapiolan seurakunnan kirkkoherra Päivi Linnoinen ilmoitti seurakuntansa mukaan kampanjaan, koska hän kokee, että seurakuntien tulee kulkea kärsivien rinnalla. Linnoinen kertoo, että Tapiolan seurakunta rekrytoi syksyllä 2015 kymmeniä kieltenopettajia, jotka opettivat suomenkielen alkeita 400 turvapaikanhakijalle kevääseen 2016 asti. Seurakunta on lisäksi järjestänyt säännöllisesti retkiä ja kristinuskon opetusta turvapaikanhakijoille.

– Olemme tukeneet turvapaikanhakijoita syksystä 2015 lähtien. Hädässä olevan rinnalle asettuminen on seurakunnan perustyötä.

Linnoinen kertoo, että Tapiolan seurakunnan työntekijät ja seurakuntalaiset ovat hiljattain käyneet tapaamassa Rautatientorilla turvapaikanhakijoita, jotka ovat jo useiden viikkojen ajan osoittaneet mieltään Maahanmuuttoviraston antamien kielteisten turvapaikkapäätösten vuoksi. Mielenosoittajat haluavat, että viranomaiset käsittelevät uudelleen turvapaikkahakemukset, joissa heidän mukaansa on ollut ongelmia, ja jäädyttävät kielteisen päätöksen saaneiden palautukset uudelleenkäsittelyn ajaksi.

Rekolan seurakunnan kirkkoherra Laura Latikka halusi lähteä mukaan kampanjaan, koska ei pidä kyseessä olevia turvapaikkapäätöksiä oikeudenmukaisina.

– En voi hyväksyä ihmisten lähettämistä hengenvaaraan tai oloihin, joissa ei voi elää turvattua elämää. Ei ole yksinkertaista ottaa Suomeen suurta joukkoa muualta tulleita. Silti kaikkia heitä pitää kohdella lähimmäisinä ja tehdä päätöksiä jotka voisi tehdä vaikka veljelleen. Kaikille ei tarvitse antaa turvapaikkaa, mutta niille tarvitsee, joiden ei ole turvallista palata lähtömaahansa.

Tapiolan kirkossa päätökset luetaan Kärsimyksen sunnuntain messussa 2.4. Se on Linnoisen mukaan hyvä tilaisuus rukoilla turvapaikanhakijoiden ja Maahanmuuttoviraston työn puolesta.

– Päätökset kertovat tämän päivän kärsimyksestä. Ne muistuttavat, että jokaisen tehtävä on taistella oikeudenmukaisuuden puolesta.  Kristus kärsii jokaisessa kärsivässä. Hän voitti kuoleman ja  tätä toivoa haluamme välittää myös Tapiolassa.  Toivo ja uuden elämän mahdollisuus kuuluu myös turvapaikanhakijoille.

Migri Leaks -sivustolle on koottu joitakin turvapaikanhakijoiden saamia kielteisiä päätöksiä. Sivuston ylläpitäjät kuvaavat, että heidän tarkoituksenaan on ”havahduttaa ihmiset huomaamaan kuinka julmaa ja epäinhimillistä maahanmuuttoviraston (Migri) toiminta tällä hetkellä on ja miten tarkoitushakuisesti sisäministeriö ja Migri siitä tiedottavat”.

Maahanmuuttovirasto puolestaan julkisti tänään lehdistötiedotteen vastauksena teatterien ja kirkon kampanjaan lukea kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Virasto kehottaa lukemaan päätökset kokonaisuudessaan, kaikkine perusteluineen. Se viittaa myös mahdollisuuteen, että kielteisen päätöksen saanutta henkilöä kotimaassaan ”vainonnut taho on saattanut poistua tai se ei uhkaa hakijaa toisella alueella”. Sisäisen paon mahdollisuus tarkoittaa, että hakija voi saada suojelua jollakin toisella alueella kotimaassaan.