Tampereen seurakunnissa säästytään lomautuksilta – johto veti takaisin oman esityksensä

 
Tavoitteena on, että seurakunta voisi olla läsnä Tampereella jatkossakin, kommentoi tuomiorovasti Olli Hallikainen.

Tuomiorovasti Olli Hallikaisen mukaan on tärkeää, että seurakunta voisi olla läsnä Tampereella jatkossakin. Kuva: Hannu Jukola / Kirkon kuvapankki kommentoi tuomiorovasti Olli Hallikainen.

Tampereen seurakuntien johto on päätynyt siihen, että yhteiselle kirkkoneuvostolle esitetään yhteistoimintamenettelyn päättämistä ilman lomautuksia. Vielä tiistaina johto oli esittämässä kirkkoneuvostolle koko henkilöstön lomauttamista.

– Tulimme kriittisen pohdinnan jälkeen johtopäätökseen, että lomautukset eivät ole tässä alati muuttuvassa pandemiatilanteessa kuitenkaan mahdollista. Lisäksi nopea aikataulu ei mahdollistanut kaikkien tarvittavien asioiden riittävän hyvää valmistelua, selvittää Tampereen seurakuntien kehitysjohtaja Timo Takala.

Tuomiorovasti Olli Hallikainen kommentoi vielä toissapäivänä vireillä ollutta koko henkilöstön lomautusuhkaa korostamalla, että seurakunnan läsnäolon tulisi olla tärkeä tavoite Tampereella.

Parempi aviol. neliöb. 30.9.-6.10. (ilm.2/2)

– Päätös aiheuttaa huolta seurakuntalaisissa, kommentoi Hallikainen esillä ollutta lomautuspäätöstä tiistaina.

Lomautusesityksen peruuntumisesta huolimatta seurakuntien taloustilanne on vaikea. Tulevien kuukausien aikana Tampereen seurakunnissa joudutaan ratkaisemaan, miten yli kahden miljoonan euron säästötavoitteeseen on mahdollista päästä.

Seurakunnat joutuvat miettimään, mitä toimia ne esittävät seurakuntien talouden tasapainottamiseksi ja maksuvalmiuden turvaamiseksi. Tampereen seurakuntayhtymän tiedotteen mukaan toimenpiteitä mietitään sekä akuuttien säästöjen saamiseksi että pidemmällä aikavälillä taloustilanteen tasapainottamiseksi.

– Tavoitteena on, että seurakunta voisi olla läsnä Tampereella jatkossakin, kommentoi tuomiorovasti Olli Hallikainen.