Kirkolliskokous: Kirkon lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtävien rahoitusta vakautettava

 
 

Valtion kirkolle antamia yhteiskunnallisia tehtäviä ovat hautaustoimi, väestökirjanpito sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito. Kuva kirkolliskokouksen istunnosta marraskuulta 2026. Kuva: Antti Partanen

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous esittää valtioneuvostolle, että valtioneuvosto ja kirkko jatkavat neuvotteluja, joiden tavoitteena on pysyvä ja oikeudenmukainen rahoitusratkaisu kirkon lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtävien rahoituksen vakauttamiseksi. 

Neuvottelut tulee käydä valtion rahoitusta koskevan lain pohjalta ja ratkaisun tulee turvata se, että evankelis-luterilainen kirkko ja sen seurakunnat voivat myös tulevaisuudessa huolehtia niille säädetyistä yhteiskunnallisista tehtävistä yhdenvertaisesti, laadukkaasti ja kaikissa olosuhteissa.

Valtion kirkolle antamia yhteiskunnallisia tehtäviä ovat hautaustoimi, väestökirjanpito sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito. Kirkko tuottaa palvelut kaikille Suomessa, myös kirkkoon kuulumattomille. Siksi näiden tehtävien kokonaiskulut tulee kattaa valtion rahoituksella ja palveluista perittävillä maksuilla.

Kirkolliskokouksen talousvaliokunta muistutti asiasta antamassaan mietinnössä, että kirkollisverotulo ja valtion rahoitus ovat oikeudelliselta perusteeltaan ja käyttötarkoitukseltaan eri asioita. Kirkollisverolla rahoitetaan kirkon ja seurakuntien varsinaisia tehtäviä, kun taas valtion rahoitus on tarkoitettu valtion osoittamien, koko yhteiskuntaa palvelevien lakisääteisten tehtävien kustannuksiin. Kirkollisverotulojen kehityksellä ei siten voida perustella valtion rahoituksen vähentämistä.

Rahoitusvajetta ei kirkolliskokouksen mielestä tule ratkaista muuttamalla palvelujen yhdenvertaisuutta koskevia lähtökohtia tai siirtämällä kustannuksia omaisille, vaan huolehtimalla, että valtion rahoitusvastuu toteutuu asianmukaisesti.

Kirkolliskokouksen kirjeessä valtioneuvostolle todetaan, että kirkolliskokous tunnistaa julkisen talouden tasapainottamiseen liittyvät vaikeat ratkaisut.

”Julkisen talouden sopeuttaminen ei kuitenkaan voi merkitä sitä, että valtion lailla kirkolle antamien tehtävien kustannukset siirretään kirkon jäsenille tai palveluja käyttäville ihmisille. Tehtävien lakisääteisyys, koko väestöä palveleva luonne sekä perusoikeuksiin ja yhteiskunnan varautumiseen liittyvät näkökohdat edellyttävät, että valtio kantaa niistä asianmukaisen rahoitusvastuun.”