Aamulehti: Tampereen seurakunnat julkaisi erikoisen twiitin kesken Tapparan pelin

 

Lauantaina ratkaistiin jääkiekon Suomen mestaruus Oulun Kärppien ja Tampereen Tapparan välillä. Tampereen evankelisluterilaiset seurakunnat julkaisi lauantaina alkuillasta Twitterissä päivityksen, joka herätti huomiota.

Twiitissä oli Tapparan logo ja teksti ”Rukoilemme yhteisten asioiden puolesta. #tappara2015 #finaali #aamen”.

Twiitin kirjoittajaksi paljastuu Tampereen ev.lut. seurakuntien pastori Jussi Laine.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Tässä on kyse siitä, että nyt pelataan Suomen mestaruudesta, finaaliottelun erätauolla tavoitettu Laine kommentoi.

– Ajattelimme nostaa leppoisassa meiningissä Tamperetta Suomen kartalle.

Laine kertoo, että hän halusi samalla muistuttaa, että seurakunnat rukoilevat yhteisten asioiden puolesta.

– Tällä hetkellä mielessä on myös Nepalin maanjäristys. Vakaviakin asioita pitää muistaa. Olemme mukana mukavassa ja leppoisassa urheiluelämässä, mutta vakavissa ja vaikeissakin asioissa rukous kannattaa aina, pastori sanoo.

– Rukous voi olla elämässä mukana kaikissa tilanteissa, ei aiheen tarvitse olla erityisen hienoa.

Laine tunnustaa olevansa Tapparan mies.

– Jos Ilves olisi ollut finaalissa, olisin silti julkaissut samanlaisen twiitin. Jos on jonkun asian puolesta, se ei tarkoita, että olisi toista asiaa vastaan.

Tampereen ev.lut. seurakuntien linjana on jakaa sosiaalisessa mediassa omia uutisiaan ja tiedotteitaan, mutta runsaasti myös muuta sisältöä.

– Asiat, jotka ovat tamperelaisille tärkeitä, ovat meille tärkeitä.

Yllä oleva uutinen julkaistiin Aamulehden verkkosivuilla.

 
Artikkelibanneri perussanoma