Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Suurella sydämellä -verkkopalvelu tarjoaa mahdollisuuden auttaa ja pyytää apua

 

Suurella sydämellä -verkkopalvelun kautta pyritään tarjoamaan apua yksinäisille

Helmikuun alussa käynnistyneen Yhteisvastuukeräyksen kotimaan kohde on tänä vuonna Suurella sydämellä -verkkopalvelu. Se on netissä oleva vapaaehtoisen auttamisen kanava, jonka kautta järjestettyä toimintaa on jo kymmenillä paikkakunnilla.

Sivuston kautta voi pyytää tai tarjota apua. Auttamassa on sekä ammattilaisia, että vapaaehtoisia. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämän verkkopalvelun kautta tarjotaan apua yksinäisille, sairaille, vähävaraisille ja muista erilaisista arjen ongelmista kärsiville ihmisille. Yhteisvastuukeräyksen tuotolla pyritään laajentamaan verkkopalvelu koko maan kattavaksi, jotta yhä useampi avuntarpeessa oleva saisi helpotusta tilanteeseensa.

Helppo tapa lähteä mukaan vapaaehtoistyöhön

Suurella sydämellä -verkkopalvelun kehittäjä ja tuottaja Ilkka Kalmanlehto kertoo idean auttamisen väylästä internetissä syntyneen jo vuonna 2005 Tampereella.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

– Mietimme, että niin paljon käytössä oleva internet voisi olla hyvä kanava hyödyntää myös avun tarjoamisessa. Netistä haetaan kaikkea muutakin, joten miksei myös apua ongelmiin? Saimme paljon kannustavaa palautetta, ja Tampereelta lähti pieni ryhmä viemään tätä hanketta eteenpäin. Nopeasti mukaan tuli myös Helsinki, Vantaa, Mikkeli ja niin edelleen. Emme varmaan olleet ainoat tämän ajatuksen takana, mutta saimme kunnian käynnistää tällaisen toiminnan.

Kalmanlehto kertoo näkynsä Suurella sydämellä -palvelun toiminnasta tulevaisuudessa olevan todella valoisa ja positiivinen. Palvelu tarjoaa helpon mahdollisuuden lähteä vapaaehtoistyöhön mukaan, jos auttamisenhalu on suuri.

Yhteisvastuukeräys mahdollistaa avunpyyntöjen kuulemisen

– Tässä palvelussa on nyt myös avun tarjoamisen lisäksi toinen puoli: pyydä apua. Se on suuri kehityskohde seuraavaksi. Anna apua -puolelle on yksinkertaista liittyä ja vapaaehtoisia tulee paljon, mutta samoin Pyydä apua -puolelle tulee todella koskettavia avunpyyntöjä kasvavissa määrin. Siitä tehdään seuraavan kymmenen vuoden aikana sellainen moniammatillisen avun saamisen väylä, jossa on matala kynnys kertoa omasta avuntarpeesta.

Yhteisvastuukeräys mahdollistaa Kalmanlehdon mukaan juuri Pyydä apua -puolen kehityksen, joka avaa mahdollisuuden avun saamiselle ilman, että tarvitsee soittaa tai käydä missään.

– Ihminen voi ottaa netissä yhteyttä ja löytää jonkun, jolle huolensa purkaa. Näitä avunpyyntöjä jätetään juuri silloin aamuyöstä, kun lakanat on jo pyöriskelty kosteiksi ja murheet ja ongelmat valvottavat, muttei vielä koeta tarvetta soittaa hätänumeroon. Pyydä apua -palvelusta voi löytää ammatillisen avun ja vapaaehtoisten tuen. Yhteisvastuukeräyksen rahoituksella tästä kehitetään huolten synkän metsän polun pää, josta löytyy toivo ja matkanvarrelta ammatillisten ihmisten ja vapaaehtoisten apua ongelmiin.

Kalmanlehto kertoo Pyydä apua -palvelun tarvitsevan vielä paljon resursointia ja organisointia, sekä vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita, jotta se voisi toimia niin, että apua tarvitsevat saisivat sitä oikeasti ja konkreettisesti.

– Järjestöt ovat tervetulleita mukaan ja vapaaehtoisuutta tuetaan kaikin voimin, hän päättää.

 

Suurellasydamella.fi
Kuva: Pixabay.com/falco