Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Susanna Koivula on järkähtämätön kristinuskon puolustaja, joka on kutsumuksensa vuoksi joutunut koville

 
Susanna Koivula istuu pöydän ääressä.

Susanna Koivula on aktiivinen vaikuttaja. Hän on muun muassa Aito Avioliitto ry:n entinen puheenjohtaja ja Elämän puolesta ry:n perustajäsen. Tällä hetkellä hän toimii Sanan- ja uskonnonvapaus ry:n puheenjohtajana. KUVA: VIRPI KURVINEN

– Kutsumukseni on puhua Raamatusta, Jeesuksesta ja kristinuskon arvoperustasta niille, jotka eivät halua kuulla niistä, Susanna Koivula kertoo.

– Olen pieni, pyöreä ja kotoisin pikkupaikkakunnalta. En ole ulkoisesti mitään sellaista, johon  tämä maailma kiinnittäisi huomion. Silti koen, että Jumala on kutsunut minut vaikuttamaan laajasti eri tahoilla hänen mielensä mukaisten asioiden puolesta, Susanna Koivula summaa.

Kutsun ytimessä on evankeliumi Jeesuksesta. Se on voima, josta hän elää ja josta hän tahtoo kertoa muille.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

– Tärkeintä on, että Jeesus on uskollinen. Se riittää. Sen varaan rakentuu myös kaikki hengellinen työni.

Susannaa voisi kuvailla yhdistystoiminnan moniottelijaksi. Hän on käynnistänyt ja johtanut useiden yhdistysten toimintaa. Esimerkiksi miehen ja naisen välistä avioliittoa Susanna on puolustanut Aito avioliitto ry:n työssä. Tästä seurasi myös halu puolustaa lapsia, erityisesti syntymättömien lasten oikeutta elämään. Niinpä hän käynnisti Oikeus elämään -yhdistyksen toiminnan kaksi vuotta sitten. Viime keväästä asti hän on toiminut Sanan- ja uskonnonvapaus ry:n puheenjohtajana.

Vaikeudet kääntyvät voitoiksi

Lähes 12 vuotta Susanna Koivula teki nuorisotyötä paikallisseurakunnissa. Muutama vuosi sitten hän alkoi rukoilla uutta polkua työelämässä. Se avautui aluksi mediaopintojen parista. Radio Patmoksessa hän on työskennellyt toimittajana opintojen ohella kesästä 2022 alkaen.

– Haluan puolustaa sanan- ja uskonnonvapautta. Tahdon myös rohkaista uskovia pitämään esillä kristillisiä arvoja.

Toimittajana hän haluaa tuoda esille erityisesti sellaisia näkökulmia, jotka valtamedioissa ovat harvemmin esillä. Blogia Susanna kirjoitti Uuden Suomen puheenvuoro-portaalissa 2015 alkaen noin vuoteen 2020. Kirjoitusoikeudet hän menetti kyseenalaistettuaan sukupuolen moninaisuuden epätieteellisenä ideologiana.

– Kun kirjoittaminen jäi osin tauolle, vapautti se aikaa ja aloin tehdä podcastia. Sitten tulikin kutsu radioon kesätöihin. Koen, että blogikirjoittelun loppuminenkin kääntyi parhaakseni.

***

Lue Susanna Koivulan henkilöhaastattelu Uuden Tien verkkolehdessä.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie