Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Suomen Raamattuopiston Säätiö sai sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksen uudelle saattohoidon vapaaehtoishankkeelleen

 

Tammikuussa alkaneen Lohtua läsnäolosta –hankkeen projektipäällikkönä toimii Elina Lamminmäki. Kuva: Sari Savela

Suomen Raamattuopiston Säätiö on aloittanut kolmivuotiseksi suunnitellun Lohtua läsnäolosta –hankkeen, joka käynnistyy pääkaupunkiseudulta.

– Hanke tukee vapaaehtoisten voimin elämänsä loppuvaiheessa olevia lähimmäisiä erityisesti vanhusten hoivakodeissa, mutta myös heidän omissa kodeissaan, kertoo projektipäällikkö Elina Lamminmäki.

Pelkästään Espoon ja Kauniaisten alueella on yli 40 hoivayksikköä, jotka ovat sitoutuneet hoitamaan asukkaansa loppuun asti.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

– Tiettävästi missään niistä ei kuitenkaan ole elämän loppuvaiheeseen keskittynyttä, organisoitua vapaaehtoistoimintaa. Molempien kaupunkien vanhuspalvelujen kanssa on tehty aiesopimus toiminnan käynnistämisestä.

– Aloitamme pääkaupunkiseudulta, mutta samalla ryhdymme kartoittamaan mahdollisuuksia palvella maantieteellisesti laajemmalla alueella.

Hankkeessa kehitetään hoivayksiköiden henkilökunnan kanssa toimintamalleja, jotka auttavat ammattilaisia, omaisia ja vapaaehtoisia toimimaan saumattomasti elämänlaadun kohentamiseksi.

– Vaikka hankkeen nimessä mainitaan sana saattohoito, lääkärin tekemää virallista saattohoitopäätöstä ei kuitenkaan edellytetä avun piiriin pääsemiseksi.

Lohtua läsnäolosta -hanke toimii Suomen Raamattuopiston Säätiön alaisuudessa ja se on suunniteltu kolmivuotiseksi.

Se järjestää vapaaehtoisille koulutusta ja työnohjauksellista tukea.

Mukaan pääsee joustavasti ympäri vuoden.

Ensimmäinen koulutus järjestetään 25.3.2018.

Vapaaehtoistyön hankkeeseen hakeutuvat haastatellaan.

– Järjestämme tarvittaessa lähimmäispalvelun peruskoulutusta sekä myöhemmin syventävää koulutusta sitä haluaville.

– Toiminta itsessään on ihmisenä ihmiselle olemista, kappaleen matkaa rinnalla kulkemista, läsnä olemista, kuuntelemista, pysähtymistä ja jakamista.

Lohtua läsnäolosta –hankkeen työntekijänä toimii projektipäällikön rinnalla Kaisa Timperi.