Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Srilankalaisia tippaleipiä: Kanmanirajah myy taas murukkuja

 

Oletko koskaan maistanut murukkua? Näin on saattanut käydä, jos olet matkaillut Intiassa tai Sri Lankassa. Muuten olet todennäköisesti jäänyt paitsi tuosta rapeasta mausteisesta herkusta, joka on rasvassa keitetty taikinakierre.

Ennen vuotta 2019 srilankalainen Kanmanirajah leipoi työkseen murukkuja ja möi ne muslimikauppiaille, jotka välittivät niitä tamileille. Pääsiäisenä 2019 ääri-islamin kannattajat suorittivat Sri Lankalla pommi-iskuja, joissa kuoli paljon tamiliheimon jäseniä. Tamilit suuttuivat, eivätkä enää halunneet ostaa muslimeilta mitään. Nämä sulkivat kauppansa ja jättivät maksamatta velkansa Kanmanirajahille. Velat olivat suuria. Kanmanirajah menetti noin 1,4 miljoonaa rupiaa (noin 7000 euroa).

Toimeentulonsa voi menettää kertaheitolla

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

 

Ei rahaa raaka-aineisiin

Tapahtumien seurauksena Kanmanirajah menetti tulonsa, koska hänellä ei ollut enää varaa ostaa murukkujen leipomiseen tarvittavia raaka-aineita. Hän vaipui epätoivoon. Millä hän nyt elättäisi neljä lastaan, joista yksi oli vauva, sekä vaimonsa ja vanhempansa? Tuossa tilanteessa hän sai tarjouksen. Mikäli hän luopuisi kristinuskosta ja lähtisi sen sijaan hindutemppeliin, hän saisi tarvitsemansa rahat. Epätoivostaan huolimatta Kanmanirajah kieltäytyi tarjouksesta.

Epätoivoisessa tilanteessa uskoa koetellaan

 

Papin pakeilla

Sen sijaan Kanmanirajah lähti Zion-kirkolle tapaamaan Roshan-pastoria ja pyysi tältä apua. Ainoa apu, jonka pastori pystyi välittömästi tarjoamaan, oli rukousapu. Kuitenkin vain muutaman minuutin päästä siitä, kun Kanmanirajah oli lähtenyt kirkolta, pappi soitti hänelle ja pyysi häntä tulemaan takaisin. Kirkolle oli saapunut kaksi Open Doorsin paikallista yhteistyökumppania, Sunil* ja Tala*, jotka olivat kysyneet, tarvitsisiko joku Zion-kirkon jäsen apua pommitusten takia. Sunil kertoo hymyillen, että ajoitus oli juuri oikea. He pystyivät antamaan Kanmanirajahille 120 000 rupian pesämunan (noin 600 euroa), joilla hän osti jauhoja ja mausteita aloittaakseen jälleen liiketoimintansa. Sen jälkeen Kanmanirajah on jopa pystynyt työllistämään kolme seurakuntansa naista, jotka myös menettivät työnsä tamilien järjestämien boikottien takia. He saavat häneltä 750 rupian päiväpalkkaa (vajaat neljä euroa päivässä).


Joka aamu armo uusi

Kaikki eivät suinkaan riennä aamuisin innokkaasti työpaikoilleen, mutta Kanmanirajahilta ei puutu työmotivaatiota. Hän on onnellinen, koska hän sai yrityksensä takaisin ja voi elättää perheensä omalla työllään. Hän herää joka aamu puoli seitsemältä valmiina töihin. Syötyään aamiaisensa hän kävelee talonsa ulko-ovesta verannan läpi toiselle ovelle, josta hän pääsee pieneen keittiötilaansa. Siellä on taikinansekoitin ja iso musta rautapannu, jossa murukkut uppopaistetaan. Siellä on myös kone, joka muotoilee niitä taikinasta. Kun riisijauho, kikhernejauho, suola, chili ja muut mausteet pyörivät taikinasekoittimessa, melu on kova.

Nyt Kanmanirajah saattaa työnsä lomassa mietiskellä esimerkiksi psalmin 34 jakeessa 9 olevaa kehotusta ja lupausta: ”Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen.” Rukoile sinäkin Kanmanirajahin, hänen perheensä ja yrityksensä puolesta. Pyydä hänen liiketoiminnalleen menestystä, niin että hän pystyy huolehtimaan kaikista perheensä tarpeista. Rukoilethan myös muiden puolesta, joiden toimeentulo kärsi Sri Lankan pommi-iskuista. Pyydä Jumalaa huolehtimaan heidänkin tarpeistaan, jotta he voivat maistaa ja katsoa Herran hyvyyttä.

Rukousvastaus saapui välittömästi


Faktaboksi:

– Vuoden 2019 pääsiäisen aikaan Sri Lankalla tehtiin useita pommi-iskuja.

– Niiden takana olivat ääri-islamistit, joilla oli kytköksiä ISIS-järjestöön.

– Iskut aiheuttivat suurta kitkaa alueen muslimien ja tamilien välille.

– Iskujen johdosta myös moni kristitty menetti toimeentulonsa.

– Open Doors on kuitenkin pystynyt auttamaan kristittyjä nousemaan jälleen jaloilleen.

Lue lisää vainottujen kristittyjen tilanteesta: Opendoors.fi/Sri-Lanka

 
Lahjoita A