Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Innottomiakin innoittavan palkka varmistui

 

Viime keväänä pidettiin Suomen ensimmäinen YouthKairos-kurssi. Kurssien järjestämistä helpottaa koordinaattorin toimi, joka sai jatkoa seurakuntien ja joidenkin yksityisten rahoituksen ansiosta.

Lähetysaiheiset Kairos-kurssit pyrkivät rohkaisemaan etenkin niitä, jotka eivät aiemmin ole kokeneet lähetystyötä omaksi jutukseen.

Yhteiskristillisten lähetysaiheisten Kairos-kurssien koordinointi jatkuu muutaman kuukauden tauon jälkeen palkatun henkilön voimin. Fida Internationalissa jouduttiin lähetystoimintojen rahoitusvajeen takia leikkaamaan lähetystyön tukitoimia, jolloin Kairos-kurssit jäivät ilman koordinaattoria. Kurssien järjestäminen ei sen sijaan varsinaisesti ollut vaarassa.

Parikymmentä helluntaiseurakuntaa ja muutama yksityistaho on sitoutunut kantamaan taloudellista vastuuta Kairoksesta tämän vuoden ajan. Kukin seurakunta sitoutui maksamaan työlle kuukausittain 50–500 euroa omien kykyjensä mukaan. Mukana on yhteisöjä eri puolilta Suomea.

Perheniemi neliöb. 17.-23.6.

Koordinaattorin tehtävä avataan vuoden määräaikaisena projektina, jonka tavoitteena on vahvistaa ja luoda maakunnallinen fasilitaattori- eli kouluttajaverkosto.

– Tammikuussa järjestettiin yksi kurssi, helmikuun aikana on laadittu laajempi suunnitelma ja maaliskuun alusta palkataan koordinaattori, jonka työ jatkuu tämän vuoden loppuun asti, Fidan kotimaan osaston johtaja
Jarmo Saarni kertoo.

”Tärkeää etenkin nyt”

Yksi Kairos-työn tukijoista on Pohjois-Karjalan ulkolähetys ry, jonka muodostavat alueen kahdeksan helluntaiseurakuntaa. Yhdistyksellä on yhteiset lähetyskohteet, joihin kukin antaa oman osuutensa.

Puheenjohtaja Pasi Pitkänen kertoo, että Pohjois-Karjalassa on järjestetty kymmenkunta Kairos-kurssia Joensuussa ja Lieksassa. Tavoitteena on laajentaa toimintaa muillekin paikkakunnille.

– Pidämme kurssia tärkeänä etenkin nyt, kun tänne on tullut paljon pakolaisia ja alueella on vastaanottokeskuksia. Meillä on ajankohtainen tarve saada eväitä vieraiden kulttuurien kohtaamiseen ja evankeliointiin.

Kairos-kurssi on tunnustusten välinen lähetysaiheinen intensiivikurssi, jonka tarkoituksena on auttaa tavallisia kristittyjä löytämään oma paikkansa lähetystyössä. Kairos on yhteiskristillistä toimintaa, jonka rahoitus Suomessa on tullut kurssimaksuja lukuun ottamatta helluntaiherätyksen piiristä ja yli 90 prosenttia kursseista on järjestetty helluntaiseurakunnissa. Kairoksen kansalliseen koordinaattoritiimiin kuuluu myös luterilaisen kirkon edustaja, ja yhteistyöstä käydään parhaillaan keskusteluja Vapaakirkon kanssa.