Seksuaalisuus ilon ja voiman lähteeksi

 

Teologian tohtori Pauliina Kainulainen ja Isä Antoine Levy pohjustivat keskustelun sukupuolisuudesta Jumalan suunnitelmassa.Kuva: Lea Lappalainen

– Seksuaalisuus ei ole kirkkomme teologian keskiössä. Eikä teologia ole seksuaalieettisissä kysymyksissä rasti ruutuun -peliä. Näin sanoi lähetyssihteeri Aino Nenola ortodoksikirkosta eilen Helsingissä keskustelutilaisuudessa, jossa käsiteltiin sukupuolisuutta Jumalan suunnitelmassa.

Nenolan mukaan ortodoksikirkon ytimessä on Jumala ja hänen rakkautensa luotua kohtaan. Kirkossa ihminen tuodaan hyväksytyksi Jumalan pelastustyön kautta.

Seksuaalisuudesta on Nenolan kokemuksen mukaan vaikea puhua, kun termeillä on kirkoissa toisistaan poikkeavat sisällöt. Ortodoksit puhuvat aiheesta usein kahden kesken synnintunnustuksen yhteydessä.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Myös teologian tohtori Pauliina Kainulainen myönsi seksuaalisuuteen liittyvän keskustelun haasteet, mutta piti vuorovaikutusta tärkeänä. Vuoropuhelun avulla voi päästä käsiksi aatevirtausten kätköissä oleviin sidonnaisuuksiin ja käsityksiin.

Hän kehottaa sukeltamaan historiaan. Miten Augustinus ja muut kirkkoisät ovat vaikuttaneet seksuaalisuuden ymmärtämiseen?

– Entä mitä toi valistus? Miksi järki aina voittaa tunteen?

Kainulainen kysyi mitä tiedämme sukupuolisuudesta Jumalan suunnitelmassa Raamatun pohjalta.

– Sen, että Kristus on Raamatun keskusta. Entä jos Kristuksen ohjeet johtavatkin vaikeisiin tilanteisiin?

Feministiteologiaa tutkinut Kainulainen kaipaa uudenlaista seksuaaliteologiaa. Hän toivoo, että seksuaalisuus olisi ilon ja voiman lähde.