Saksan Vapaakirkon esimerkki opettaa: Uudet seurakunnat uudistavat koko kirkkokuntaa

Tutkittua tietoa seurakuntien istuttamisen vaikutuksesta kasvuun ei juurikaan Euroopassa ollut ennen Saksan Vapaakirkon istutusliikettä. Kuvituskuva.

Saksan Vapaakirkossa tehty tapaustutkimus osoitti, että uudet seurakunnat kasvavat moninkertaisesti vanhoja paremmin. Sijainti tai koko eivät sen sijaan merkitse, toisin kuin oli luultu.

Pitäisikö kirkkokunnan kotimaantyön resurssit suunnata ensisijaisesti uusien seurakuntien istutukseen eikä olemassa olevien seurakuntien uudistamiseen? Näin Saksan Vapaakirkko haastoi muita Vapaakirkkoja tekemään vuonna 2007 Berliinissä, jossa järjestettiin IFFECin (International Federation of Free Churches) ensimmäinen seurakuntien istuttamiseen tähtäävä konferenssi.

Saksalaiset uskoivat ja olivat nähneet käytännössä sen, että uusien seurakuntien istuttaminen on paras tapa uudistaa myös olemassa olevia seurakuntia, jopa koko kirkkokuntaa.

Perheniemi Rohkaisun voima

Tänään, yli kymmenen vuotta myöhemmin, meillä on tutkittua tietoa siitä, olivatko saksalaisten väittämät totta vai ei. Vuosituhannen vaihteessa Saksan Vapaakirkko (Bund Freier Evangelischer Gemeinden) aloitti voimakkaan uusien seurakuntien istutusliikkeen. Sen seurauksena tutkijoille tuli mahdolliseksi analysoida Saksan Vapaakirkon tilastoja vuosilta 2011–2015, kun aiemmin varsinkaan Euroopasta ei juuri ole ollut tutkimustietoa saatavilla.

 

Koko ei vaikuta kasvuun

Vrijen yliopiston missiologian professori tri Stefan Paas ryhtyi tutkimaan seurakuntien istuttamisen suhdetta kasvuun. Hän tarkasteli kolmen väittämän todenperäisyyttä:

Ikähypoteesi: Seurakunnanistutus edistää seurakunnan kasvua, koska uudet seurakunnat kasvavat paremmin kuin vanhat.

Paikkahypoteesi: Seurakunnanistutus edistää seurakunnan kasvua, koska uusien seurakuntien sijainti on parempi.

Kokohypoteesi: Seurakunnanistutus edistää seurakunnan kasvua, koska istutettavat seurakunnat ovat pieniä ja pienet seurakunnat kasvavat paremmin kuin isot.

Ensinnäkään Saksan Vapaakirkon aineiston mukaan seurakunnan koko ei vaikuta sen kasvuun. Tulos on mielenkiintoinen, sillä se ei tue eurooppalaisessa seurakuntakasvuajattelussa vallinnutta ymmärrystä. On ajateltu, että pieni on parempi kasvun kannalta.

Myöskään paikalla ja seurakunnan kasvulla ei ole selkeää yhteyttä. Oletus oli, että suurkaupungit ovat otollisia paikkoja seurakunnan kasvulle. Kaupungeissa on kuitenkin eroja: esimerkiksi Berliinissä kasvoivat sekä uudet että vanhat seurakunnat. Paikalla on siis väliä, mutta suuri kaupunki ei automaattisesti tarkoita suurta kasvua.

 

Uusilla seurakunnilla on nopea aineenvaihdunta

Entä kasvavatko uudet seurakunnat vanhoja paremmin?

Saksan aineiston pohjalta voidaan nähdä kolme keskeistä tulosta: uudet seurakunnat kasvavat huomattavasti paremmin, kirkkokunnan keskimääräiseen kasvuun verrattuna jopa 13-kertaisesti!

Toinen tulos koski uusien uskovien määrää. Vaikkei ero ollut niin dramaattinen kuin edellisessä, uudet seurakunnat tavoittavat uusia ihmisiä huomattavasti enemmän. Tutkimus osoitti kuitenkin myös sen, että jotkut (hyvinkin) vanhat seurakunnat tavoittavat uusia ihmisiä jopa paremmin kuin seurakunnat keskimäärin. Ikä ei siis ole ainoa tekijä.

Kolmanneksi tutkimus osoitti, että uudet seurakunnat kärsivät vanhoja huomattavasti enemmän siitä, että jäsenet lähtevät pois seurakunnasta. Ilmiö nimettiin tutkimuksessa ”nopeaksi aineenvaihdunnaksi” (fast metabolism). Uusien seurakuntien dynamiikka vetää puoleensa uusia ihmisiä, mutta haasteena on pitää saavutetut ihmiset.

 

”Emme käytä varoja vanhojen seurakuntien uudistamiseen”

Sascha Rützenhoff

Saksan Vapaakirkon kotimaantyön johtaja Sascha Rützenhoff kyseenalaistaa vastakkainasettelun vanhan uudistamisen ja uuden istuttamisen välillä.

– Ajattelemme, että uusien seurakuntien istuttaminen on paras tapa uudistaa vanhoja seurakuntia ja koko kirkkokuntaa, hän sanoo.

Rützenhoffin mukaan syy on yksinkertainen: vanhojen seurakuntien on vaikeaa kokeilla uusia evankeliointitapoja. Uudet seurakunnat ovat ketteryydessään eräänlaisia koelaboratorioita, joissa on helppo oppia epäonnistumisista ja muuttaa asioita nopeasti. Näistä kokemuksista vahnat seurakunnat voivat oppia.

– Prosessimme on johtanut meidät tekemään radikaaleja päätöksiä. Emme esimerkiksi käytä kirkkokunnan yhteisiä varoja vanhojen seurakuntien uudistamiseen. Konsultoimme ja valmennamme kyllä niitä, jotka haluavat, mutta halu ja rahat pitää löytyä paikan päältä, Rützenhoff toteaa.

 

Istuttaminen luo myönteistä muutospainetta

Kun tarkastellaan Euroopan kirkkokuntia ja herätysliikkeitä, vaikuttaa kiistattomalta, että seurakunnan istuttaminen on tie kasvuun ja uudistumiseen. Resepti kirkkokunnan uudistumiseen näyttää olevan seuraava. Ensin aloitetaan jopa aggressiivinen (näin kirkkokuntien johtajat sen ovat ilmaisseet) uusien seurakuntien istuttamisen liikehdintä. Sen tuomien kokemusten ja positiivisen muutospaineen siivittämänä autetaan olemassa olevia seurakuntia pääsemään uuden kasvun uralle.

Uudistumisen avainkysymys vaikuttaa olevan muutosvalmiudessa, joka syntyy muutospaineista. Usein muutospaine syntyy liian myöhään: kun on irtisanottava henkilökuntaa tai myytävä kiinteistö. Paine voi olla myönteistäkin, jos hätä sieluista kasvaa suuremmaksi kuin omat mieltymykset ja tottumukset. Saksassa istuttaminen on koettu myönteisenä muutospaineena, joka synnyttää muutosvalmiutta koko kirkkokunnassa.

Paasin tutkimksen valossa kuulostaa varsin järkevältä muun muassa se, että Englannin anglikaaninen kirkko on juuri ilmoittanut sijoittavansa kaksikymmentäseitsemän miljoonaa puntaa uusien seurakuntien istuttamiseen — nimenomaan sijoittavansa, koska juuri siitä on kysymys.

 

Kirjoittaja on Espoon vapaaseurakunnan pastori

 

Lue koko juttu Suomen Viikkolehdestä.