Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Romuromanttista rakkausenergiaa avioliittoihin

 

Oulussa on tarjolla kursseja niin avioon aikoville kuin jo avioliitossa oleville.

Oulun seurakunnat järjestävät ensi kesänä avioliittokoulun kesän ja syksyn morsiamille ja sulhasille. “Avioliittokoulu on hyväntahtoinen, avioliittoon aikoville pariskunnille suunnattu päivä, jonka aikana käydään läpi kestävän rakkauden perusteita.”

-Haluamme tarjota tuleville aviopareille mahdollisuuden käydä läpi avioliittoon liittyviä toiveita ja olettamuksia heidän omista lähtökohdista käsin. Liian usein näitä keskusteluja käydään ainoastaan vihkiharjoituksessa tai itse vihkitilaisuudessa, Oulunsalon seurakunnan seurakuntapastori Jukka Joensuu sanoo.

Avioliittokoulu ja nyt huhtikuussa järjestettävä jo naimisissa oleville pareille suunnattu Aviosuhteen katsastusasema ovat osa Oulun evankelis-luterilaisten seurakuntien Romuromantiikka-hanketta.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

-Hanke pyrkii innostavalla tavalla tukemaan kirkon ja yhteiskunnan tavoitetta ja intressiä – avioelämän ja perhe-elämän onnea ja yhteyttä.

Hankkeen tavoite ei ole pelkästään avioerojen ehkäiseminen.

-Tarkoituksena on, että avioliitot pursuavat romuromanttista rakkausenergiaa!

Koulutusta rakkauden saloihin Hietasaaren leirikeskuksessa (Hietasaarentie 19) 13.6. klo 10-16.