Raimo Mäkelä Kirkkokansan raamattupäivässä: Jumalaa ja toista ihmistä on pidettävä pyhänä

 

Rovasti Raimo Mäkelä(vas) ja vt. kirkkoherra Miika Hämäläinen Lahden Ristinkirkossa. Kuva Vuokko Vänskä

Rovasti Raimo Mäkelä muistuttaa, että Pyhän Jumalan kunnioituksesta seuraa myös kunnioitus ihmisen pyhyyttä kohtaan.
– Pyhää on ennen kaikkea ihminen, ei pelto, ei vuori, eivät ehtoollisastiat. Emme saa koskea ihmiseen. Emme saa turmella hänen sieluaan, emme hänen ruumistaan, emme hänen mainettaan, emme hänen omaisuuttaan. Ellemme pidä ihmisiä pyhinä, ei muilla pyhyyden tunteillamme eikä ajatuksillamme eikä niiden kohteilla ole merkitystä, Raimo Mäkelä sanoi. Hän puuttui myös perheväkivaltaan ja kaikenlaiseen alistamiseen.

Mäkelä piti alkuluennon Lahden Ristinkirkossa, jossa tänään vietetään eri viidesläisten järjestöjen ja Sansan yhteistä Kirkkokansan raamattupäivää. Kello 13.30 on rukoustilaisuus ja kello 15.45 Timo Junkkaala puhuu Kristuksen seurakunnan tulevaisuudesta. Päivän päätteeksi kello 17 alkaa ehtoollinen, jonka toimittaa Keski-Lahden seurakunnan vt. kirkkoherra Miika Hämäläinen.

Ohessa osa Mäkelän puheesta:

”Itse kaipaamme eniten sitä, että meitä kunnioitetaan tällä tavoin pyhinä, loukkaamattomina. Ellei niin tapahdu, koko olemuksemme järkkyy perusteitaan myöten.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Oletko sinä pitänyt ja pidätkö sinä pyhinä niitä ihmisiä, joita olet kohdannut tai joiden kanssa elät jatkuvasti?

Oletko lyönyt aviopuolisoasi? Oletko nöyryyttänyt puolisoasi kieltäytymällä sukupuoliyhdynnästä hänen kanssaan? Oletko varastanut sukupuolista mielihyvää ihmiseltä, joka ei ole sinun ja jonka oma sinä et ole eli johon et ole sitoutunut ehdottomasti? Etsitkö kiihotusta nettipornosta? Oletko suostunut puolisosi alistamaksi?

Oletko nöyryyttänyt lapsiasi? Oletko ollut väkivaltainen lapsiasi kohtaan?

Oletko varastanut – kaupassa, bussissa, junassa, tekemällä pimeää työtä, josta ei makseta veroa, veroilmoituksessasi, kirjanpidossasi, tietokoneohjelmia kopioidessasi?

Oletko turmellut ruumistasi ja sieluasi humalluttamalla itseäsi alkoholilla ja syömällä enemmän kuin tarvitset?

Tässä ei ole eroa siinä, oletko uskovainen vai epäuskoinen. Jos olet uskovainen ja jotain tällaista on elämässäsi, se on kyllä erityisen häpeällistä ja raskauttavaa, koska Jeesukseen uskovien jos keiden tulisi pitää muita ja heidän omaisuuttaan pyhänä. Valitettavasti kuitenkin meissä uskovissa ja meidän keskellämme on samanlaista pahuutta ja samanlaisia vääryyksiä kuin jumalattomassa maailmassa ympärillämme. Tämän joudumme surren toteamaan yhä uudestaan kaikkialla. Me Kirkkokansan raamattupäivään kokoontuneet emme ole muita parempia.

Pyhyys eli koskemattomuus ja kunnioitus liittyvät kuitenkin vielä enemmän siihen Henkilöön, joka on kaiken takana, kaiken yläpuolella, kaikkea kannattelemassa, kaiken ytimessä, nimittäin Jumalaan. Jumalaa emme voi loukata suoraan ruumiillisesti, koska hän on näkymätön. Hän ei silti ole epätodellinen, ei valheellinen kuvitelma, ei aate, ei filosofia, ei hurmahenkinen houre.

Jumalan kohtaat henkilönä omassatunnossasi hänen puheensa välityksellä. Hän on sinulta näkymättömissä muttei kuulumattomissa. Kun hän puhuu sinulle, hän tavallaan tulee näkyväksi. Joka tapauksessa hän kohtaa sinut sydämessäsi. Ratkaisevaa on, mikä on sisimpäsi asenne häneen: rakastatko häntä vai vihaatko häntä vai suhtaudutko häneen välinpitämättömästi?

Sinä voit elää kuin Jumalaa ei olisikaan, mutta siitä epäuskostasi huolimatta olet joka hetki kaikessa riippuvainen hänestä, siitä, että hän rakastaa sinua, on oikeudenmukainen, tekee hyvää sinulle. Sinun kokemasi paha ja maailmassa vallitseva paha eivät tule Jumalalta.”

Raimo Mäkelän puhe löytyy kokonaisuudessaan täältä (word-dokumentti)