Radio pääsee lähelle ihmistä: ”Voidaan olla jonkun olohuoneessa, keittiössä tai autossa. Se on se, mikä koskettaa.”

 

Leena Metsämäki ja Markku Vuorinen toimittavat Radio Patmoksen ohjelmia. Kuva: Päivi Kyyrö

Markku Vuorinen ja Leena Metsämäki ovat tehneet pitkän rupeaman kristillisen median parissa. Nykyään molempia kuullaan Radio Patmoksen taajuuksilla.

Lähetysjärjestö Patmos on tuottanut radio-ohjelmia kymmenien vuosien ajan. Vuonna 2013 työ nähtiin niin tärkeäksi, että päätettiin perustaa oma radiokanava – Radio Patmos. Radion käynnistäminen kävi kätevästi, sillä Patmoksen palveluksessa oli jo tuolloin useita radiotekniikan ammattilaisia, ja myös toimitustyöhön saatiin heti kokeneita media-alan ammattilaisia. Yksi heistä on mediapastorina tunnettu Markku Vuorinen, joka aloitti heti päätoimisena mediapastorina ja toimittajana.

– Tämä on ”vanhan miehen” unelmapaikka. Ulkonäkö rapisee, mutta ääni kantaa ja kaverit rohkaisevat, että olen hyvännäköinen radiossa, tuumaa Markku.

Yhdeksän lapsisen työläisperheen nuorimpana kasvanut – 7-vuotiaana äidistä orvoksi jäänyt, paperityömiehen poika – Markku Vuorinen on ehtinyt moneen lähtöön. Kokemusta on karttunut muuan muassa yrittäjän, kaupunginvaltuutetun, valmentajan, kiinteistönvälittäjän, evankelistan, tv-toimittajan, kirjailijan ja radiotoimittajan työstä. Evankeliumin julistaminen on ollut Vuoriselle tärkeä elämäntehtävä 18-vuotiaasta asti.

Monessa mukana oleminen ei olisi ollut kuitenkaan mahdollista ilman suotuisia olosuhteita. Markku on kiitollinen Jumalalle, että aikaa ja energiaa ei ole mennyt suurten murheiden hoitamiseen.

– Kaikessa mukana olemisen on vaikuttanut ”aikaansaamisen siunaus”, jota Herralta päivisin pyydän. Siihen kuuluu ykkösenä Sirpa-vaimo, joka on ymmärtänyt kutsumukseni ja hoitanut hyvin perheen asiat ja lasten kasvatuksen.

Aloittaessaan tv-työn Markun suuri unelma oli tavata henkilö, joka on tullut uskoon ohjelmia katsoessa. Kauan ei mennyt, kun tuo päivä koitti. Porissa erään tilaisuuden jälkeen Markun luokse tuli nainen, joka kiitti siitä, että ohjelmaa katsoessaan hän oli saanut antaa elämänsä Jeesukselle ja tullut uskoon.

-Monet haastateltavat ovat kertoneet koskettavia elämänkohtaloita. Työn kokonaisuuden kannalta merkittävää oli myös se, että 90-luvulla tapahtui paljon julkisuuden henkilöiden uskoontuloja ja heidän haastattelemisensa toi ohjelmille paljon julkisuutta ja lisäsi katsojien määrää.

Markku Vuorista on voinut kuulla monien vuosien ajan Radio Patmoksen aamuissa yhdessä tyttärensä Satu Panulan kanssa. Radio Patmoksen kuuntelijoilta Markku kertoo saavansa jatkuvasti palautetta siitä, kuinka kanava on heidän läheisin, jopa ainoa ystävänsä. Markun mielestä radiossa on mielenkiintoista sen läheisyys:

– Voidaan olla välillä jonkun olohuoneessa, keittiössä, autossa tai metsätraktorin kyydissä, vaikka ei tunneta eikä nähdä ihmistä. Se on se, mikä koskettaa.

Tuhlajatyttö löysi takaisin

Kolmen aikuisen lapsen äiti ja juuri mummoksi päässyt Leena Metsämäki aloitti Radio Patmoksen erikoistoimittajana vuosi sitten. Patmos-talo oli Leenalle ennestään tuttu, sillä Metsämäen perhe oli Patmoksen lähetteinä Etiopiassa jo 90-luvulla. Radiotoimittajan työn Leena aloitti 21 vuotta sitten One Wayn missionin palveluksessa. Vuosien varrella toimenkuvaan sisältyi myös tv- ja lehtitoimittajan työtä.

Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin oleva Leena Metsämäki kertoo olleensa lapsena vahvassa lapsenuskossa, jopa niin, että rukoili myös lehmien puolesta. Iltarukouksen yhteydessä Leena siunasi äidin, isän ja muut tärkeät, jopa Jeesuksen.

Teinivuosina lapsen usko väistyi ja Leena nousi kapinaan, vaikka olikin samalla tietoinen Jumalan olemassaolosta. Uskovaiset näyttivät tuossa vaiheessa tekopyhiltä näyttelijöiltä. Tyhjyyden tunne vei kuitenkin kyseenlaistamaan asenteita ja etsimään vastausta sisäiseen yksinäisyyteen. Eräänä päivänä Leena tuli syvästi kosketetuksi Perjantai Kristukselle tilaisuudessa ja näin hän sai löytää uuden suunnan ja tarkoituksen.

– Se oli pelkkää riemua. Tuhlaajatyttö tuli takaisin kotiin.

Tarinat kiehtovat

Leena Metsämäki on toimittanut kristillisiä radio-ohjelmia kymmenien vuosien ajan. Radiotyössä häntä erityisesti kiinnostaa ihmisten tarinat, jotka tempaavat mukaansa kuunnelmien tavoin.

– Minua myös viehättää, kun saa haastatella eri alojen asiantuntijoita. Saan heiltä tietoa, jota voi jakaa radiossa.

Radio Patmoksen työ tuntuu nyt Leenasta omalta ja hän kokee olevansa etuoikeutettu voidessaan olla mukana Patmoksen lähetys- ja radiotyössä. Vuoden 2020 alussa Leena Metsämäen työ laajeni käsittämään myös lähetystoimistosta vastaamisen.

– Jumalan armosta saan olla mukana hyvin mielenkiintoisissa asioissa.

Markku ja Leena uskovat radion myönteiseen tulevaisuuteen. Radio ei ole kuolemassa, vaikka sen suuntaista onkin joskus ennusteltu. Radion kautta päästään helposti kaikkialle maailmaan.

Radio Patmoksen omien toimittajien lisäksi kanavalla kuullaan eri seurakuntien ja järjestöjen ohjelmatarjontaa. Radio Patmoksen slogan Asiaa ajallemme kuvaa tavoitetta saavuttaa kuuntelijat kiireisessä nykyajassa raamatullisajankohtaisella sanomalla.

Radio Patmoksella on 15 pysyvää taajuutta ja lokakuun alusta Radio Patmos laajeni 12 väliaikaiselle taajuudelle, joista ohjelmia voi kuunnella joulukuun 2020 loppuun. Radio Patmoksen omistaa Patmos lähetyssäätiö ja sen päätoimittaja on Leo Meller.

Teksti: Päivi Kyyrö