Qatarissa kristityt toivovat Pyhän Hengen vahvaa vaikutusta jalkapallon MM-kisojen aikana

 
Qatarilainen mies Dohan jalkapallostadionin katsomossa

Qatarin kristityt elävät kahdessa todellisuudessa: siirtotyöläiset suhteellisessa vapaudessa ja paikalliset tiukassa valvonnassa. Kuvituskuva Dohan jalkapallostadionilta.

Qatar on ollut huomion kohteena viime viikkoina ja tulee edelleen olemaan erityisesti pian alkavien MM-kisojen aikaan marras-joulukuussa. ”Odotamme vahvaa Pyhän Hengen vaikutusta kisojen aikana”, toteaa erään qatarilaisen kirkon edustaja.

Koronapandemian aikana Qatarin hallitus sulki kaikki ne 157 rakennusta, joissa se oli sallinut jumalanpalvelusten pitämisen. Pandemian jälkeen hallitus muutti sääntöjä niin, että vain 61 rakennusta sai avata ovensa uudelleen ja jatkaa seurakunnan toimintaa.

Qatarissa seurakunnat palvelevat siirtotyöläisiä ja maassa asuvia ulkomaalaisia, sillä kirkkorakennukseen saavat kokoontua vain ulkomaalaiset. Qatarilaisilla Jeesuksen seuraajilla ei ole lupa osallistua jumalanpalveluksiin, eikä heillä voi olla omia seurakuntatiloja. Kristittyjä onkin maassa hyvin vähän, ja he ovat vailla seurakuntayhteyttä.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Tuhannen taalan paikka

Paikallinen protestanttikirkon vanhimmiston edustaja pitää tärkeimpänä rukousaiheena sitä, että Jumala koskettaisi qatarilaisia.

”Näemme jo nyt Pyhän Hengen vaikutusta. Jumala ilmestyy ihmisille unissa. Jumala tekee ihmeitä ja parantaa qatarilaisia.” Jumalan työn esteenä hän näkee kuitenkin qatarilaisten varallisuuden.

”Kun elämä on taloudellista menestystä, Jumalaa ei tarvitse.”

Qatarilainen mies seuraamassa Qatarin jalkapallojoukkueen ystävyysottelua jalkapallostadionin katsomossa.
Qatarilaisia paikallisia kristittyjä on hyvin vähän. ”Rukoilkaa niiden puolesta, jotka kertovat uskostaan toisille. Rukoilkaa, että pelko poistuu ja ihmiset uskaltavat puhua avoimesti”, eräs kristitty pyytää. Kuvituskuva Dohan jalkapallostadionilta.

Vaikka ulkomaalaisten seurakunnat eivät tavoita qatarilaisia, ne tavoittavat omiaan.

”Rukoilkaa, että voisimme tavoittaa nämä Qatarissa asuvat yli 60 maasta tulleet reilut kaksi miljoonaa ulkomaalaista. Jalkapallon MM-kisojen aikana meillä on tuhannen taalan paikka. Olkoon Herramme nimi silloin voimissaan”, vanhimmiston edustaja toteaa.

Rukouksissa Herralle voittoisat kisat

Piispa Beda S. Robles toimii Qatarin evankelisten kirkkojen allianssin (ECAQ) puheenjohtajana. ECAQ on monikansallinen verkosto, johon kuuluu yli 90 jäsenseurakuntaa, eniten filippiiniläisiä, mutta myös afrikkalaisia, intialaisia ja nepalilaisia. ECAQ on tunnustettu uskonnollinen järjestö, jolla nettisivujen mukaan “on mahdollisuus rakentaa kirkkoja ja pitää jumalanpalveluksia maan rajoitusten puitteissa ja niitä kunnioittaen”.

Piispan mielestä jalkapallon MM-kisat ovat erinomainen tilaisuus Qatarille. ”Me kristityt rukoilemme tästä voittoisaa tapahtumaa. Monet meistä toimivat tapahtumassa vapaaehtoisina. Rukoilemme Qatarin ja kisojen puolesta ja toivomme kristittyjen rukoilevan rinnallamme kaikkialla maailmassa. Muistakaa rukouksissanne tämän maan hallitsijaa sekä hallituksen ministereitä ja virkamiehiä.”

”Monet kristityt toimivat tapahtumassa vapaaehtoisina.”

Piispa Robes muistuttaa pitkästä perinteestä rukoilla oman maan kansan ja hallituksen puolesta. ”Jumala lupaa jo Vanhassa testamentissa, kuinka kansojen saama siunaus tulee myös hänen omiensa osaksi”, hän sanoo.

Piispa pyytää myös rukousta ECAQ:n kirkon rakentamisen puolesta. Rakennuslupa oli jo saatu, mutta hallitus tarvitsi seurakunnalle luvatun tontin takaisin. ”Toivomme, että voimme aloittaa pian ja toivomme tukeanne rakennusprojektille. Rukoillaan yhdessä. Vaikka emme ole tavanneet toisiamme, olemme yhtä Hengessä.”

Peittäviin asuihin pukeutunut qatarilainen katsojajoukko jalkapallostadionilla seuraamassa ystävyysottelua.
“Rukoilkaa Jumalalta muutosta, että Qatarissa alettaisiin kunnioittaa erilaisuutta”, Open Doorsin yhteistyökumppani Daniel pyytää. Kuvituskuva Dohan jalkapallostadionilta qatarilaisten kannattajien katsomosta.

Qatarilaisten kristittyjen dilemma

Eräs kristitty nainen arvelee qatarilaisten pelkäävän, että heidän kulttuurinsa haastetaan MM-kisojen aikana: ”Jännite on tiukan qatarilaisen kulttuurin ja ulkopuolisen maailman välillä. Toivon ja rukoilen, että tämä pelko katoaa ja kisoihin tulevilla vierailla on positiivinen vaikutus. Toivomme pysyviä muutoksia. Olemme jo nähneet muutosta kohti sosiaalista oikeudenmukaisuutta.”

Suurten tapahtumien, kuten olympialaisten ja jalkapallon MM-kisojen, aikana järjestävään maahan tulee usein myös ihmisiä kertomaan evankeliumia, ja heitä odotetaan myös Qatariin. Qatarissa toimivat ulkomaalaisten kirkot toivovat, ettei sillä ole negatiivista vaikutusta paikallisiin seurakuntiin eikä kristittyjen kohteluun. Tästä syystä ne eivät tee yhteistyötä maahan saapuvien evankelistojen kanssa.

”Rukoilkaa Jumalalta muutosta, että Qatarissa alettaisiin kunnioittaa erilaisuutta.”

“Osa kirkoista pelkää joutuvansa vastuuseen, mikäli maahan tulleet kristityt kertovat evankeliumia vapaasti ja rikkovat näin Qatarin lakeja”, sanoo Daniel, Arabian niemimaan Open Doors -kumppani.

Daniel toivoo jalkapallon MM-kisojen vaikuttavan Qatariin positiivisesti.

“MM-kisojen järjestäminen on maalle valtava riski, koska tällainen tapahtuma asettaa sen suurennuslasin alle. Qatar tulee saamaan kritiikkiä, mikä avaa keskustelun paikallisissa yhteisöissä. Yksilöt ja ryhmät kiistelevät, mitä pidetään ja mitä muutetaan, koska maailma huutaa muutosta. Uskon tapahtuman synnyttävän keskustelua ainakin koko loppuvuoden.”

 

Kuuntele podcast

 
Open Doors neliömainos artikkelin jälkeen

Aiheet

,