Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Psykiatri Kari Ojala: ”Ahdistavasta uskosta voi seurata omanarvontunnon menettäminen”

 

Psykiatri Kari Ojala. Kuva: Jaakko Ojala

Niuvanniemen sairaalan ylilääkäri, psykiatri Kari Ojala toteaa tuoreen Elämään-lehden (8/2013) haastattelussa, että monille epäterve uskonyhteisö on tie ahdistukseen. Ojalan mukaan esimerkiksi ”tiukat johtajien asettamat lait ja taloudellisen sitoutuneisuuden vaatimus uskonyhteisössä ovat asioita, joista kannattaa ulkopuolisenkin huolestua”.

Ojala kertoo, että ahdistavaan uskonyhteisöön joutunut kokee usein menettäneensä omanarvontuntonsa, mistä voi seurata psyykkisiä traumoja.

– Jos yhteisö määrittelee tarkasti, mitä yksilö saa tai ei saa tehdä, ollaan väärällä tiellä. Samoin selkeästi yliluonnolliset piirteet ja armolahjojen arvioinnin puute vievät helposti liian pitkälle, Ojala arvioi.

Myös seksuaalinen ja taloudellinen hyväksikäyttö, jäsenten manipulointi ja korkealle jalustalle asetetut johtajat puhuttavat mediaa tämän tästä.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

– Jäsenten kiristäminen, yhteisöstä hylkäämisellä uhkailu ja kaikenlainen hyväksikäyttö ovat vääriä ja tuhoavia tapoja hoitaa uskonyhteisöä, Ojala sanoo.

Hänen mukaansa ahdistava ja epäterve usko voi aiheuttaa erilaisia traumoja pettymyksen ja ulkopuolisuuden tunteista aina hyväksikäytöstä aiheutuneeseen rikkinäisyyteen asti.

– Mikäli ihmisen persoonassa on yhtään alttiutta esimerkiksi pakko-oireisiin, tuovat tiukka lakihenkisyys ja tuhoava uskonyhteisö sellaiset helposti esiin. Toipuvan ihmisen saattaa olla vaikea kohdata vaikeita asioita luomatta erilaisia rituaaleja.

– Hyvin yleistä on, että ihminen etsii syytä itsestään miettimällä, mitä olen tehnyt väärin, Ojala lisää.

Hän huomauttaa kuitenkin, että vakavat oireet syntyvät aina ”vääränlaisesta uskonnollisesta toiminnasta, eivät itse uskosta”. Paras hoitokeino uskonyhteisön aiheuttamiin psyykkisiin traumoihin on Ojalan mukaan psykoterapia, jolla tähdätään ihmisen omanarvontunnon palautumiseen. Hengellisen elämän ristiriitoihin paras hoitokeino on sielunhoito.

– Uskossaan kovia kokeneelle paras hoito olisi hyvä ja rakastava uskonyhteisö – heti kun pettymyksen kokenut ihminen uskaltaa taas kokeilla.

– Terve usko auttaa ihmistä näkemään itsensä realistisesti. Turvallisuuden ja rauhan tunteiden kokemukset, Jumalan lupausten kuuleminen ja niiden toteutumisen näkeminen ovat hyväksi, Ojala listaa.

Lue koko haastattelu Elämään-lehden numerosta 8/2013

 
Artikkelibanneri perussanoma