Professori Brian Stanley: lähetystyöhön kuuluu kristityksi kääntyminen

 
a_man_and_a_woman_in_river_getting_baptised_photo_by_IMB

Kristityksi kääntyminen on edelleen keskeisellä sijalla siinä, mitä kristillinen lähetystyö pyrkii Pyhän Hengen välityksellä saavuttamaan, muistuttaa Brian Stanley. Kuva: IMB.

Käännyttämisellä on monissa uskonnoissa synkkä historia. Emme kuitenkaan voi sallia Euroopan kirkkojen kadottavan evankeliumiin olennaisesti kuuluvaa tehtävää kutsua ihmisiä kääntymykseen, kirjoittaa emeritusprofessori Brian Stanley.

Useimmissa valtioissa puhutaan nykyisin kauniisti uskonnonvapaudesta. Eikö hallitusten olisi siksi kunnioitettava uskonnolliseen (ja ateistiseen) enemmistöön kuuluvien kansalaistensa oikeutta kääntyä toiseen uskontoon?

Kuitenkin maailman kaksi suurinta maata – Intia ja Kiina – väittävät uskonnonvapauden merkitsevän jotakin aivan muuta. Nämä valtiot pyrkivät ”suojelemaan” kansalaisiaan lähetystyöntekijöiden ja uskonnollisten vähemmistöjen pyrkimyksiltä sitouttaa heitä vieraaseen ja haitalliseen uskontoon. Länsimaiden ulkopuoliset hallitukset pitävät tällaisia pyrkimyksiä yleisesti jäänteinä imperialistisesta menneisyydestä, jolloin kristinusko levisi eurooppalaisen siirtomaavallan mukana.

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Jopa Euroopassa katsotaan nykyään yleisesti, että kirkkojen ei pidä tavoitella ihmisten kääntymistä, vaan niiden tulee pitäytyä humanitaarisen avun antamiseen. Väitetään, että pyrkimällä ihmisten kääntymiseen syyllistytään käännytystyöhön, mikä on perusteetonta puuttumista ihmisten yksityiselämään.

Kilpasilla varoista

Kristillisten lähetysjärjestöjen on tällaisessa ilmapiirissä usein vaikea perustella olemassaoloaan. Ne kokevat valtavaa painetta määritellä toimintaansa tavoilla, jotka yleinen mielipide tai viranomaiset hyväksyvät.

Nykyään yhä useammassa maassa länsimaisia lähetysjärjestöjä suvaitaan vain jos ne rajoittavat – tai edes näyttävät rajoittavan – toimintansa humanitaariseen avustus- ja kehitystyöhön.

Pyytäessään tukijoiltaan työlleen varoja lähetysjärjestöt ovat hyvin tietoisia, että ne käyvät kovaa kilpailua hyväntekeväisyyteen tehtävien lahjoitusten kanssa.

Toisen maailmansodan jälkeen kristilliset lähetysjärjestöt ovat menettäneet aikaisemman, lähes monopoliasemansa kansainvälisessä hyväntekeväisyystoiminnassa.

Kansalaisjärjestöjen aikakaudella modernin median vaikutusvalta tuo kilpailuetua isoille järjestöille. Ne pystyvät käyttämään suuria summia markkinointiin, jossa liikuttavat valokuvat ja tarinat koskettavat hyväntahtoisia ihmisiä. Pakolaisten, orpojen sekä sodan ja luonnonkatastrofin uhrien ahdinko herättää anteliaisuutta. Kristilliset lähetysjärjestöt, jotka aikaisemmin pyysivät varoja siksi, että ”pakanat” – kuten heitä aikaisemmin kutsuttiin – olivat joutumassa kadotukseen ilman pelastavaa sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta, huomaavat jääneensä syrjään.

Eurooppalainen johtajuus on ohi, ja meidän pitäisi olla siitä kiitollisia.

Fokuksessa oma jäsenmäärä

Perinteisten kristillisten kirkkokuntien julkilausumat antavat usein vaikutelman, että evankeliumin vieminen koko maailmaan on niiden tärkeysjärjestyksen loppupäässä. Jopa teologisesti konservatiiviset eurooppalaiset kirkot saattavat antaa vain vähän tai eivät lainkaan näkyvyyttä ulkomaiselle lähetystyölle esimerkiksi jumalanpalvelusten rukouksissa tai viikko-ohjelmassaan.

Koska monet kirkot kärsivät jäsenmääränsä jyrkästä laskusta, etusijalla näyttää ymmärrettävästi olevan evankeliointi omalla paikkakunnalla eikä lähetystyö jossain kaukana. Sikäli kuin evankelisilla kirkoilla on vielä kiinnostusta koko maailman asioista, ne suosivat yhä todennäköisimmin World Visionin ja Tearfundin kaltaisia järjestöjä, jotka tekevät kirkkojen kautta kristillistä avustus- ja kehitysyhteistyötä eivätkä evankelioi tai istuta seurakuntia.

Euroopan johtajuus on ohi

Uusissa suuntauksissa on tervetulleita piirteitä. On hyvä, että suurin osa Euroopan kristityistä ei enää sivuuta muita uskontoja pakanallisena taikauskona.

On oikein ja asianmukaista, että eurooppalaiset kirkot eivät enää odota voivansa johtaa maailman evankelioimista. Niiden karu hiipuminen on vienyt niiltä uskottavuutta opettaa evankeliointia muille kirkoille.

Siirtomaa-aikana eurooppalainen johtajuus oli itsestään selvää kristityille jopa Suomen ja Norjan kaltaisissa maissa, joilla ei ollut merentakaisia siirtomaita. Eurooppalainen johtajuus on kuitenkin ohi, ja meidän pitäisi olla siitä kiitollisia.

Erittäin tervetulleena on pidettävä myös sitä, että oikeudenmukaisuuden tavoittelu köyhille ja sorretuille sekä ympäristönsuojelu nähdään merkityksellisinä tavoitteina myös evankeliumin ja kristillisen lähetystyön kannalta.

Samalla lisääntyy terve tietoisuus siitä, että kristinuskoon kääntymiseen tähtäävä julistus ei merkitse jonkinlaista ihmisen mielen valtaamista. Evankeliointi ei tarkoita pyrkimistä uskonnolliseen valtaan. Se on kutsun tarjoamista elämän täyteyteen Jeesuksessa Kristuksessa. Hän tuli maailmaan antaakseen elämän kaikille.

Katse horisonttiin

On aika kysyä, kuinka paljon eurooppalainen kristillisyys on menettänyt rohkeuttaan sen vuoksi, että kristillisen lähetystyön käsitteeseen kohdistuu niin voimakkaita haasteita. Minkälainen mahtaa olla se hinta, jonka Euroopan kristityt maksavat siitä, että he keskittyvät omaan surkeaan hengelliseen tilaansa ja lyövät laimin maailmanlaajan ulottuvuuden?

Jos lähetystyön katsotaan olevan kokonaisvaltaista ja tärkeää, mikä rooli on sillä historiallisella kristillisellä näkemyksellä, että koko ihmiskunnan on saatava kuulla hyvä uutinen Kristuksesta?

Kun Euroopan kristityt lukevat Raamattujaan – ja aika moni lukeekin vielä säännöllisesti –, heidän eteensä tulee ”Johannes 3:16”. Siinä Jeesus vakuuttaa, että Jumalan rakkaus kohdistuu koko ihmiskuntaan ilman poikkeuksia. Jumala antoi Poikansa lahjaksi pelastavan rakkautensa takia, ei vain minua tai edes vain kristillistä kirkkoa varten, vaan koko kosmosta tai luomakuntaa varten.

Wesleyn hengessä

Kun eurooppalaiset kristityt laulavat komeita länsimaiseen traditioon kuuluvia virsiään, he julistavat Charles Wesleyn virren sanoin, että Jeesuksen nimi on korkein ja että ne ”rakastavat käsivarret, jotka ympäröivät minua, syleilevät koko ihmiskuntaa”.

Kun luterilaiset ilmaisevat hyväksyvänsä Augsburgin tunnustuksen vuodelta 1530, he tunnustavat, että yksin Jeesus Kristus tuo sovinnon ihmiskunnan ja Jumalan välille. Tässä hengessä luterilaiset uskovat Kristuksen perustaneen pyhän pappeuden viran evankeliumin julistamiseksi kautta koko maailman.

Kristittyjen uskontunnustukset sunnuntain jumalanpalveluksissa ovat sitoumus uskoa, että Jeesus ei ole vain ”minun vapahtajani” vaan koko maailman vapahtaja.

Teologeille jää tietysti tilaa keskustella vaikeista kysymyksistä, kuten niiden ihmisten iankaikkisesta kohtalosta, joilla ei ole koskaan ollut tilaisuutta kuulla evankeliumia.

Päämääränä Herraa palvovat kansat

Historiallisen lähetystyön teologinen perusta ei kuitenkaan ollut ensisijaisesti riipaisevaa retoriikkaa ”kadotukseen joutuvista pakanoista”, vaan ennemmin uskontunnustuksen vakaumus, että Jeesusta Kristusta on inkarnaationsa, kuolemansa, ylösnousemuksensa ja Isän oikealle puolelle asettumisensa kautta julistettava ja palvottava koko ihmiskunnan ja koko luomakunnan Herrana.

Kristillisen lähetystyön perimmäinen tavoite on tuoda Jumalalle kunniaa sillä, että kaikkiin kansakuntiin kuuluvat ihmiset polvistuvat vapaasta tahdostaan Jeesuksen eteen ja tunnustavat, että Jeesus Kristus on Herra.

Sen vuoksi emme voi sallia Euroopan kirkkojen kadottavan evankeliumiin olennaisesti kuuluvaa maailmanlaajuista haastetta. Sen vuoksi kristityksi kääntyminen on edelleen keskeisellä sijalla siinä, mitä kristillinen lähetystyö pyrkii Pyhän Hengen välityksellä saavuttamaan.

Kuka?

Globaalin kristinuskon professori Brian Stanley on yksi maailman arvostetuimmista ja ansioituneimmista missiologeista ja kirkkohistorioitsijoista. Hän on johtanut globaalin kristillisyyden tutkimuskeskusta Edinburghin yliopistossa. Yleisesitysten lisäksi Stanley on julkaissut teoksia muun muassa lähetysliikkeistä viktoriaanisen ajan Britanniassa, kolonialismista, Kiinasta ja evankelisen lähetyksen historiasta.

Teksti: Brian Stanley

Artikkeli on julkaistu aiemmin Kylväjä-lehdessä 2/24. Tilaa maksuton lehti täältä!

Mitä Brian Stanleyllä oli sanottavana missiologisessa symposiumissa Jyväskylässä?

Kuuntele Kylväjä Podista missiologisen symposiumin paneeli: aiheena maailman evankeliointi tänään. Keskustelussa mukana Usha Reifsnider, Matti Väätäinen, Risto Jukko, Hanna Lindberg sekä Jukka Kääriäinen.

 
Kylvaja artikkelibanneri