Piispat Luoma ja Repo puolustavat uskontunnustusta

 

Kotimaa24-sivustolla kerrottiin 2.1. Ruotsin kirkon emerituspiispan Lennart Koskisen laatineen oman uskontunnustuksen. Koskinen väitti, että uskontunnustuksen luettaminen jumalanpalveluksessa voi olla hengellistä väkivaltaa.

Espoon piispa Tapio Luoma kommentoi asiaa eilen Perusta-lehden teologisilla päivillä Suomen Raamattuopistossa. Tänään Tampereen piispa Matti Repo totesi Kotimaa24-sivustolla, ettei uskontunnustus ole hengellistä väkivaltaa.

Luoman mukaan oman uskontunnustuksen laatiminen ei ole hyvä idea.

– Kuulostaa oudolta. Uskontunnustuksessa on paljon muutakin kuin tiedollinen aspekti. Siinä palvomme Jumalaa. Lisäämme oman äänemme sukupolvien kristilliseen traditioon, Luoma kuvaili teologisilla opintopäivillä kauniaisissa.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– En näe syytä sen muuttamiseen.

Lennart Koskisen mukaan ”minä-muotoinen liittyminen uskontunnustukseen on sen sanatarkassa muodossa mahdottomuus ja sellaisen ehdottamisen tottumattomalle kirkossakävijälle voi nähdä hengellisenä väkivaltana”.

Piispa Repo katsoo, että uskontunnustus ei voi olla hengellistä väkivaltaa maassa, jossa sen lausuminen on uskonnonvapauden myötä vapaaehtoista.

– Uskontunnustus lausutaan aina osana jumalanpalveluksen kokonaisuutta, oli kyseessä sitten messu tai jokin kirkollinen toimitus. Jos jumalanpalvelus voi olla hengellistä väkivaltaa, niin sitten sellaista voi olla mikä tahansa yksittäinen jumalanpalveluksen osa. Mutta tällainen spekulointi ei osu kohteeseensa, kun lähtökohdaksi otetaan vapaa uskonnonharjoitus. Sellainen on myös yhteisöillä, ei vain yksilöillä, Repo toteaa Kotimaa24:lle.

Lue piispa Revon lausunto kokonaisuudessaan tästä

 
Artikkelibanneri perussanoma