Petri Laaksoselle kirkkotaiteen Engel-palkinto

Kuva: Juuso Westerlund

Laulaja, säveltäjä Petri Laaksonen on saanut kirkkotaiteen Engel-palkinnon. Palkinnon myöntää Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto.

Petri Laaksosen monipuolinen musiikki on rikastuttanut maamme ja kirkkomme musiikkielämää. Laaksonen tuli vuonna 1994 tunnetuksi Täällä Pohjantähden alla -klassikkosävelmästä. Sen myötä hänen musiikkinsa on tullut tutuksi koko Suomen kansalle ja koskettanut eri kansankerroksia jo yli kahden vuosikymmenen ajan.

”Olen halunnut tehdä musiikkia, jolla olisi merkitystä. Sellaista, joka rakentaa ja puhuttelee kuulijaa. Tämä palkinto on hieno tunnustus tehdystä työstä”, Laaksonen sanoo.

Petri Laaksonen tekee yhteistyötä muun muassa Kirkon Ulkomaanavun, Yhteisvastuukeräyksen ja useiden kirkollisten järjestöjen kanssa.

Tuomiorovasti Matti Poutiainen luovutti palkinnon sunnuntaina 11.2.2018 jumalanpalveluksen jälkeen tuomiokirkon kryptassa.

Kirkkotaiteen Engel-palkinnon ovat aiemmin saaneet muun muassa symbolitutkija Liisa Väisänen, valotaitelija Mikki Kunttu ja elokuvaohjaaja Klaus Härö.

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto myöntää Kirkkotaiteen Engel-palkinnon taiteilijalle tai yhteisölle, joka on ansioitunut kirkkotaiteen alalla tai kirkkotilan rikastuttamisessa. Palkinto on myönnetty aiemmin 18 kertaa. Kirkkotaiteen Engel-palkinto perustettiin vuonna 1990, jolloin tuli kuluneeksi 150 vuotta Helsingin tuomiokirkon suunnittelijan Carl Ludvig Engelin kuolemasta.

Kirkon viestintä