Parikanniemen uusi lastentalo siunattiin

 

Seppo Häkkinen siunasi lastentalon. KUVA: PARIKANNIEMISÄÄTIÖ

Piispa Seppo Häkkinen on siunannut käyttöön Mikkelin Ristiinassa sijaitsevan Parikanniemen lastenkodin uuden lastentalon Onnentuvan. Uuteen kotiin on muuttanut seitsemän lasta ja heidän hoitajansa. Lastentalon rakentaminen aloitettiin keväällä 2013.

– Tilaisuus oli kaunis hetki ja minulla on siitä kiitollinen mieli. Tämä on vahvaa symboliikkaa myös lapsille, kun piispa tulee heidän kotiinsa siunaamaan, kuvailee Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja Teuvo V. Riikonen.

– Edellisen talon vihki edellinen piispa Voitto Huotari, joten tämä on perinne, Riikonen jatkaa.

Parikanniemen lastenkodissa on kolme seitsemän lapsen yksikköä eli kotiryhmää sekä itsenäistymisasuntoja täysi-ikäisille lastenkodin nuorille.

Karas-Sana Neliöb. 22.-28.4.

– Tällä hetkellä lastenkodissa on 23 lasta ja nuorta. Nyt käyttöönotettu talo on toinen uusi talo. Ensimmäinen talo Tuulentupa rakennettiin 2005 ja tavoitteena on tulevaisuudessa rakentaa vielä kolmas vastaava talo, kertoo Riikonen.

Parikanniemen lastenkotia ylläpitää Parikanniemisäätiö, jonka takana on ns. Uukuniemeläinen herätysliike ja kannatusyhdistys Parikanniemen Ystävät ry.

 
Artikkelibanneri perussanoma